Sotilaan kuulumisia saatte vielä loppuviikosta (se on ollut oikein hyvä ratsastaa, mutta mitään kovin erikoista ei olla vieläkään tehty), mutta nyt ensin vähän muuta asiaa! Rakkaudesta lajiin. (PS. Tätä postausta ei ole toteutettu yhteistyössä yhtään kenenkään kanssa.)

Olen ehdottomasti luentoihmisiä. Joskus huomaan istuvani aamu kahdeksalta eturivissä kuuntelemassa täysin väritöntä luentoa esimerkiksi kiinteistöverotuksesta. Ja jollain kieroutuneella tavalla nauttivani siitä. Aihe kuin aihe muuttuu mielenkiintoiseksi, kun muistiinpanoja varten on tusseja riittävän montaa eri väriä. Hevosalan luentoja on tarjolla aika vähän, mutta harmillisen usein ne silti onnistutaan aikatauluttamaan päällekkäin.. Viime perjantaina Finntack ja Finnfarrier järjestivät Lahdessa kengityspäivän, ja samaan aikaan Tampereella keskusteltiin hevosenhoidosta Stig H. Johanssonin (yksi pohjoismaiden menestyneimmistä ravivalmentajista) johdolla. Lappeenrannasta on Tampereelle toivottoman pitkä matka, joten tällä kertaa opittiin lisää jalkaterveydestä.

Lahdessa luennoivat ja keskustelivat maailman suurimman hevosenkenkävalmistajan Kerckhaertin edustaja Erwin Leppens, hevoskuntouttaja Jouko Tarvainen ja kengitysseppä Jouni Laiho. Varsinaisesta kengityksestä puhuttiin oikeastaan aika vähän - eniten huomiota sai hevosen kokonaisvaltainen tasapaino. Niin kengityksen, lihaksiston kuin liikunnankin osalta. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla myös millainen suhde kengityssepillä ja asiakkailla on Keski-Euroopassa. Ero Suomeen on kieltämättä valtava.

Lihashuoltoon ja hevosen biomekaniikkaan perehtynyt Tarvainen aloitti kertomalla, että suurin osa liikkeessä ilmenevistä ongelmista eivät suinkaan johdu jaloista. Jopa 80 prosenttia epäpuhtaana liikkeenä näkyvistä vaivoista löytyvät selästä. Ristiselkä on hevosen herkin kohta; jos sen alueen lihakset eivät toimi, veri ja muut aineet eivät pääse kiertämään. Seurauksena on esimerkiksi "selittämätön" jalkojen turpoaminen. Etujalkojen liikkeeseen sen sijaan vaikuttavat erityisesti säkä ja sitä ympäröivät lihakset. Joskus vaivaa joutuu etsiä kaukaakin - kaularangan ongelmat heikentävät hevosen takaosan liikkuvuutta. Yksinkertaistettuna takapää lakkaa toimimasta, jos kaula esimerkiksi ratsastetaan jäykäksi.

Syytä epäpuhtauteen kannattaa etsiä myös suusta. Hampaiden ja suun kunto vaikuttavat hermoston kautta koko hevoseen. Kuolaimen painaessa hermoja vaikkapa voltille käännyttäessä, voi hevonen oireilla esimerkiksi tahdittamalla sisäetujalkaa. Ravihevosilla suun ongelmat näkyvät vielä huomattavasti helpommin. Valtaosa matkan aikana (esimerkiksi kiriin käännettäessä) tulleista laukoista eivät suinkaan johdu siitä, että hevoset sotkeentuisivat jalkoihinsa.

Lihas- ja sitä kautta liikeongelmia voidaan toki ennaltaehkäistä kengityksellä. Hevosen tulisi seistä tasaisesti kaikkien neljän jalan päällä, kaikki jalat yhtä kaukana toisistaan. Esimerkiksi etupainoinen tai takajalat lähekkäin seisominen kertovat painopisteongelmista. Seistessään eteenpäin nojaava hevonen tasapainottaa itseään kaulalla, joka kyllä reagoi ennemmin tai myöhemmin. Takajalat syvällä vatsan alla seisomalla hevonen sen sijaan pyrkii siirtämään painoa enemmän taakse.

Jos hevonen on kengitetty hyvin, sitä voi huoletta liikuttaa monenlaisilla pohjilla. Kun aineenvaihdunta ja muu fysiikka toimivat oikein, jalat (ja koko keho muutenkin) kestää huomattavasti paremmin erilaista rasitusta. Vaikka kengitys onkin vain yksi monesta tärkeästä palasesta hevosen terveydenhuollossa, ei sen merkitystä voi väheksyä. Jos kavio on esimerkiksi "vain" joitakin millejä vino, puhutaan selän korkeudella moninkertaisista korkeuseroista. Ylänivelissä nivelpinnat eivät enää osu tasaisesti yhteen. Lihakset pyrkivät korjaamaan tätä ongelmaa, jolloin hevonen kipeytyy helposti juuri kriittisistä kohdista.

Etenkin lihashuollossa liikunnan merkitys korostuu. Lihakset tarvitsevat riittävästi monipuolista liikettä pysyäkseen kunnossa ja toipuakseen mahdollisista loukkaantumisista. Tarvaisen mukaan monipuolista liikuntaa ajatellaan kuitenkin kilpahevosta valmentaessa liian vähän. "Normaalissa" rauhallisessa liikkeessä vain noin 30 prosenttia lihaksista ja hapenottokyvystä on käytössä. Sen sijaan kiitolaukassa hevonen käyttää yli 90 prosenttia lihaksistaan. (Uidessa vastaava prosentti on 100.) Nykyään kaikki hevoset ovat pitkälle jalostettuja ja fyysisesti tasokkaita, ja yksilöt muistuttavat hyvin läheisesti toisiaan. Kun lähtökohdat ovat lähes samanlaiset, suurimmat suorituserot syntyvät siitä, onko hevosesta treenattu 30 vai 100 prosenttia. Tätä sopii miettiä myös harrastehevosen kanssa.

Kuten niin monessa muussakin asiassa hevosalalla, Keski-Eurooppa on kengityskulttuuriltaan valovuoden päässä Suomesta. Ehkä kaikkein parhaiten sen tuntee Hollantilainen perheyritys Kerckhaert, joka on valmistanut hevosenkenkiä vuodesta 1906. Alun perin kenkiä valmistettiin lähikylien työhevosille, mutta nykyään myyntiä on 79 maahan kaikkiin maanosiin. Yritys on suunnitellut ja valmistanut kaikki koneensa itse, ja laitteet ovat toimineet samalla periaatteella jo yli 50 vuotta. Nykyään toki tietokoneohjatusti.

On erittäin mielenkiintoista, että alusta saakka vasemman ja oikean jalan kengät on valmistettu erikseen. Kaviot eivät ole samanlaiset sisä- ja ulkolaidalta, joten kengätkään eivät voi olla identtiset. Muilla kenkävalmistajilla näin ei ole. Suunnittelun lisäksi myös materiaalit ovat ainutlaatuisia; Kerckhaert valmistaa kenkänsä yksinoikeudella (vrt. muut kenkävalmistajat) samasta teräksestä, jota Keski-Euroopan autoteollisuus käyttää. Tasaisen laadun takaamiseksi joka erä tarkistetaan laboratoriossa sekä toimittajalla että Kerckhaertilla.

Jokin aika sitten Kerckhaert teki 7000 hevosenomistajaa tavoittaneen tutkimuksen Belgiassa ja Hollannissa. Omistajilta kysyttiin, mitä he odottavat kengityssepältä ja mitkä ovat heille mieluisia käytäntöjä. Sepältä odotettiin hyvin samanlaisia asioita kuin suomessakin; ammattimaista toimintaa taitojen, säntillisyyden, luotettavuuden ja kommunikaation osalta. Tärkeänä pidettiin myös sitä, että kengittäjällä on riittävästi aikaa sekä asiakkaalle että hevoselle (joka itseasiassa on tilanteen todellinen asiakas). Kiireessä työ ja asiakaspalvelu kärsii. Kiire myös syö kuvaa järjestelmällisestä, hyvin sekä työnsä että aikataulunsa hoitavasta ammattilaisesta.

Keski-Eurooppalaiset käytännöt sen sijaan ovat aika kaukana suomalaisista. Asiakas toivoo, että irtokenkä saadaan kiinni 4-8 tunnin sisällä. Jos oma kengittäjä ei pysty hoitamaan tilannetta, tilaa hän kollegan paikalle lyömään kengän takaisin. Alle kahden viikon sisällä tippuneiden kenkien odotetaan kuuluvan sepän takuun piiriin. Kengittäjältä halutaan itse kengityksen lisäksi myös konsultaatiota. Sepän asemaa voisi verrata eläinlääkäreihin Suomessa; hän on erikoistunut spesialisti, jota käytetään apuna myös laajempien ongelmien ratkaisussa. Peruskengityksen hinta on noin 90-130 euroa sisältäen tarvikkeet ja tottakai kuitin. Materiaalien osuus hinnasta on alle 10 prosenttia. Kengittäjän ulkoinen olemus (vaatetus, käytös, auto, välineet..) vaikuttaa merkittävästi mielikuvaan palvelun laadusta ja hinnasta. Sitä ei salailla tai kaunistella. Kiroilevaa, nuhjuista, myöhästelevää ja perisuomalaisesti kaikkea kommunikaatiota vastustavaa kotimaista keskivertokengittäjää on vaikeaa sovittaa samoihin saappaisiin.

( Hauskaa nippelitietoa: Totilaksen kengityksen hinta on noin 3000 euroa kerta. )

Mitä luennosta sitten jäi käteen? Lauantaina pystyin katsoa Sotilasta taas hieman tarkemmin silmin. Omaansa kun katselee joka päivä, niin osa ilmiselvistäkin ongelmakohdista muuttuu tavallisiksi. Tottakai perusterveys tulee tarkistettua aina ja tiettyjä juttuja (kuka mitäkin) tulee pidettyä tarkemmin silmällä, mutta paljon tärkeää jää näkemättä jossei aina välillä käy vähän virkistämässä silmiään.