Nyt on varmaan sopiva hetki jatkaa tätä, minkä viime kerralla aloitin. (Ajattelin kirjoitella jo ties kuinka monta päivää sitten, mutta.. Nyt edes kiireet eivät kelpaa tekosyyksi. Aikaa on ollut enemmän kuin tarpeeksi, mutta aikaansaamisen määrä on kaikilta osin ollut huikeaa..) Jotain oon kuitenki saanu tälläki viikolla aikaseks! Vietin alkuviikosta aikaa tuon toisen täydellisen miehen kanssa ja pari viimeistä viikkoa on muutenkin mennyt aika pitkälti kaikenlaisia vaihtokauppoja suunnitellessa! (Hahah, vaihtokaupat eivät sentään liity kumpaankaan täydelliseen mieheen ainakaan turhan läheisesti. Muuten kyllä tuohon karvaisempaan kaveriin.) Ensi viikolla lähtee vanha satula ja vähän muita tavaroita uuteen kotiinsa ja takaisin tulee toivottavasti sopiva satula, tallitoppis, villaloimi ja vähän muuta pientä. Olen aika pettynyt jos tuo uusi satula ei olekaan sopiva, oikein parempaakaan en ainakaan kuvan perusteella osaisi valita. Koulupainotteinen nahkapenkki vastaa muutenkin tarpeitamme paremmin kuin hyvin (tai ainakin minun tarpeitani, tiedä sitten mitä mieltä itse satulanalunen on ratsutouhuista sitten joskus kun lumet sulaa..)

1. Toivelistani
2. Tavoitteeni
3. Mitä hevoseni syö
4. Hevosblogeja joita luen
5. Mieleenpainuneimmat kokemukseni

Aiheeseen!
Tavoitteet on sinällään aika vaikea juttu. Olen tuskin koskaan ratsastanut tai harrastanut muutenkaan hevosia mitenkään erityisen tavoitteellisesti. Ihan lapsenakin taisin lähinnä vain ajatella, että haluan joskus olla niin hyvä, että pysyn minkä tahansa hevosen selässä ja pärjään sellaistenkin kanssa joiden kanssa muut eivät. Mitään intohimoisesti tavoiteltavia välitavoitteita en muista koskaan olleen. Oma hevonenkin oli enemmän haave kuin tavoite. Ratsastuskoulussa ratsastaminen, koko sydämellä ratsastaminen kehittymisen vuoksi ja erilaisten merkkipaalujen kunnianhimoinen tavoittelu ei koskaan ole ollut se mun juttu. Ratsastaminen on vain kiva lisäbonus mikä tulee kaiken muun hyvän mukana. Jos jokin yleispätevä tavoite pitäisi määritellä, se olisi jotakin siihen suuntaan, että tavoitteena on ratsastaa hevosystävällisesti koko sydämellä ihan vain sen upean fiiliksen vuoksi. Kaikenlaisia pienempiäkin juttuja toki on, mutta en haluaisi sanoa niitä tavoitteiksi. Ne on ehkä ennemminkin kehityskohteita? En ole pitkiin aikoihin ratsastanut "kunnolla", joten istunnassa ja lihasten yhteistyössä on paljon sanomista, mutta ne korjaantuvat kyllä ratsastamalla.

Oi kyllä, aina välillä haluaisin olla kouluratsastaja ja oppia ratsastamalla nostamaan hevosen kymmenen senttiä maanpinnan yläpuolelle, mutten nää siinä mitään niin realistista, että sitä kannattaisi tavoitella. Aina välillä olen myös tappavan kateellinen teille, jotka omistatte sen vuoren korkuisen mutta höyhenenkevyen ja tanssivan puoliverisen. Joskus Ypäjän maneesissa valmennuksia katsellessa mietin, että olen tehnyt ison ison virheen lajinvalinnassa. Seuraavana päivänä kuitenkin palasin silloisen oman pienen ja hieman luisevan lämminveriseni selkään ja olin haljeta ylpeydestä sen suoriutuessa laukannostoista, ympyröistä ja muista pikkutehtävistä virheettömästi. En tarvitse tasoani koulutetumpaa hevosta enkä hevoseni kanssa käyttökelvottomia taitoja saavuttaakseni sen onnistumisentunteen, joka on loppujenlopuksi suurin tavoittelemisen arvoinen asia ja tavoite.

On hauskaa lukea netistä juttuja siitä, miten kallis ja raskas ja vaativa harraste hevosen omistaminen on. Keskustelutolkulla löytyy jeesustelua nuorten tyttöjen hevosenomistamisesta, lämminveristen myynnistä harrastehevosiksi ja siitä, miten hevonen pitäisi omistaa. En ole oikein ikinä sisäistänyt, miksi hevosen omistamisesta tehdään niin kauhean monimutkaista! Yhden harrastehevosen pito ei ole edes tappavan kallista jos siitä ei tekemällä tee sellaista. (Omakohtaista kokemusta niistä yllättävistä suurista kuluista on kyllä. Tosin niistäkin olisi selvinnyt, jos vakuutuspaperiasiat olisivat olleet kunnossa.) Loppujen lopuksi kaikki on vain asenteesta ja asioiden hoitotavasta kiinni.

Tavoitteeni hevosen omistamisen suhteen on yksinkertainen - olla hyvä hevosenomistaja. Se on riittävän monimutkainen ja mielenkiintoinen joten se kelpaa hyvin tavoitteeksi. Suurin haaste on määritellä itselleen, millainen on hyvä hevosenomistaja. Itsensä arvioiminen ei ole liian helppoa sekään. Pidän itseäni julmasti hyvänä ihmisenä ja hyvänä hevosenomistajanakin, koska en juurikaan osallistu näihin kaikenmaailman sekopäisiin keskusteluihin. En koe mitään erityistä tarvetta puolustella itseäni lämminverisen omistavana pikkutyttönä ellei joku sitten tule arvostelemaan hevos- tai lajivalintaani livenä. Hevosen käytöksestä, terveydentilasta ja muista jutuista niitä näitä jutteleminen jonkun kanssa on osottautunut yllättävän hyväksi jutuksi, vaikka puuhaillessa kaikki tapahtuukin ihan fiilispohjalta. On vaikea tehdä huonoja ja hätiköityjä päätöksiä jos kaikkia asioita ensin miettii ja pyörittelee ääneen. Toisaalta kaikki tapahtuu kuitenkin myös senhetkisen tilanteen pohjalta, vaikka ajatuksiaan onkin kehitellyt jo etukäteen. Yksi aika iso juttu hevosenomistamisessa on mielestäni se, että antaa uusille jutuille ja mielipiteille mahdollisuuden. Kaikenlaista uutta ja hyödyllistä keksii ja oppii ihan vain muita kuunnellessa, vaikkei kaikesta olisikaan ihan samaa mieltä. Mitään uutta ei saisi torjua suoraan miettimättä sitä ensin vähän. Siinäkin tavoitetta ihan riittävästi.

Hahahah taisin tuossa juuri sanoa ihmetteleväni miksi hevosenomistamisesta tehdään vaikeaa. Itsehän en siitä sellaista tee, kuten voidaan huomata! Todellisuudessa meillä kaikki tapahtuu käytännössä aika helposti ja yksinkertaisesti, vaikka jutuista voi päätellä jotain ihan muuta.. Taustalla on kuitenkin ihan älytön määrä ajattelua. Puolet siitäkin on todennäköisesti ihan turhaa, mutta ainakin oma mielenterveyteni pysyy kunnossa kun tiedän ajatelleeni varmasti kaikkea. Sotilas onki varmaan ainoa asia mistä saa irti ihan järkeviäkin juttuja, miettiminen kun ei muuten oikein ole se mun juttu.. Musta tuntuu ettei tätä lue kukaan ja puolet jutusta meni ihan ohi aiheen, mutta ehei se mitään!

Muuten! Vaihdoin eilen muutaman sanan Sotilaan entisen hoitajan kanssa. Pikkukaveri on ilmeisesti ollut sympaattinen ja rakastettu kaikkialla. Tosin eihän se mikään ihme ole, onhan se täydellinen mies. Hassua ja kivaa törmätä ihmisiin jotka on Sotilaan entisiä omia ihmisiä. (Ja voi luoja miten söpöä on, että paras ystävä sanoo pikkuäijää Soturiks. Vielä Sotilastaki uskottavampi lempinimi. Tosin toisen täydellisen miehen mukaan Sotilas on löllöpallo, joten.. Hahaha.) Mulla ei oo mitään fiksuja uusia kuvia joten nämä saa luvan kelvata. Tässä on varmaan riittävästi naamakuvaa yhdelle kerralle. Yritän nyt viikonloppuna ulkoiluttaa kameraa vähäsen, ehkä.. Ensviikolla tuskin ehdin jakamaan niitä täällä (syyttää saa toista täydellistä miestä (ei paljon) ja vaisua aikaansaamista), mutta ehkä joskus. Ehkä.