Tavallaan valehtelisin, jos sanoisin että on tuntunut hyvältä palata hevosen selkään. Todellisuudessa istuminen on tehnyt kipeää jo päivätolkulla ja housuja pukiessa voisi vaikka vähän itkeä. Koskaan ennen en ole onnistunut hiertämään persustani näin.. Onneksi Sotilas on ollut taas tämänkin arvoista. Pari kolme viikkoa se kulki pitkillä maastokävelyillä vain käsihevosena, lähinnä sairaslomafiilikseen päästäksemme. Tällä viikolla olemme varovasti palanneet neljän seinän sisään. Pääosin oikein onnistuneesti.

Lääkärin käynnistä on nyt neljä viikkoa, eli käytännössä kaksi kolmasosaa ennustetusta tauosta on kulunut. Pakko myöntää, että kolmen viikon täyden ratsastamattomuuden jälkeen läpiratsastus vain käynnissä on aika totista hommaa. Normaalisti molemmille helppo ja mukava ravi olisi reitti myös parempaan käyntiin, mutta nyt joudumme pärjätä ilman. Ainakin sekä hevosella että ratsastajalla on molemmilla motivaatio kohdallaan, käytännön tasolla sitä vain pitää vielä jalostaa hiukan. Parin päivän fiilistelyn jälkeen olemme tehneet lähinnä ikäviä juttuja. Pysähdyksiä, peruutuksia, väistöjä.. Sellaisia tehtäviä joiden kanssa on jo vuosikaudet menty siitä missä aita on kaivettu maahan. Sotilas pysähtyy ravista välillä jopa oikeasti hyvin, mutta käynnistä ylipäätään pysähtyminen tietyn kirjaimen kohdalla on toisinaan uskomattoman työlästä. Avotaivutus kuuluu Sotilaan ehdottomiin suosikkeihin, mutta normaali pohkeenväistö on tosi vaikeaa etenkin vasempaan kierrokseen. Ja peruuttaminen nyt on ollut aina ihan oma lukunsa..

Sellaisia perusratsastuksen suuria ongelmia. Emme kumpikaan viihdy mukavuusalueen ulkopuolella. Sairaslomalaisen valtavaa intoa on kuitenkin ollut helppoa käyttää hyväksi, ja hyviä toistoja on syntynyt viikossa enemmän kuin ehkä koko vuonna. Pakko myöntää, että Sotilaan käynti ei olisi yhtään niin huono jos olisin joskus ratsastanut sitä hieman pakollista enemmän..

Päälimmäisenä kuitenkin suurensuuri ilo siitä, että minun hevoshistoriani pitkäaikaissairastajaksi osui juuri Sotilas. Kaikkien muiden läheisimpien hevostuttavuuksieni kanssa vastaava kierre olisi tarkoittanut hyvin kipeitä ja nopeita päätöksiä. Sotilaan kanssa olen joutunut etsimään ihan uusia tapoja nauttia ja motivoitua hidastempoisestakin harrastamisesta. Muistan miettineeni vuosi sitten, että onko tässä mitään järkeä jos pitkän aikavälin suunnitelmia ja tavoitteita on mahdotonta tehdä. Syviä ajatuksia. Toisaalta elämä tuntuu olevan ihan tarpeeksi suorittamista muutenkin. Töissä ja tyttöystävänä ylitän itseäni jatkuvasti (tai ainakin yritän) ja koulu on pilkunviilaamista parhaimmillaan. Oma leppoisa pikkuheppa ja muutama kierros maneesin ympäri riittää ihan hyvin. Loistavasti.