Namitädit vastaan tolkun ihmiset.

Positiivisesta vahvistamisesta on keskusteltu viime päivinä vilkkaasti Instagramissa. Hellä Kanelisilmä kirjoitti aiheesta oikein hyvän bloginkin. Ahkerimmin on etsitty ja esitelty millaisia haittoja ja vaaratilanteita positiivisen vahvistamisen ja ruokapalkkion käyttämisestä voi seurata. On myös ehditty pöyristyä, että ajatteleeko joku todella, että negatiiviseen vahvistamiseen liittyy väkivaltaa ja rankaisua.

Toisaalta, kouluttajan osalta aggressiiviset koulutustilanteet harvoin syntyvät herkkuja syötellessä, mutta ehkä se on oma keskustelunsa.

Perinteisen hevosurheilun ja suoraviivaisten koulutusmetodien kannattajana haluaisin kuitenkin työntää viime vuosina pehmenneen lusikkani tähän soppaan. Olenhan kaikkein paras jeesustelemaan aiheesta, kun oma hevoseni on sen nuoruudessa koulutettu lähes pelkästään negatiivista vahvistamista käyttäen ja työssä on onnistuttu vieläpä niin hyvin, ettei tolkku katoa edes nameja syöttelemällä.

Joitain vuosia sitten hautasin jyrkimmät asenteeni ja sen jälkeen olen tutkinut ja kokeillut positiivisen vahvistamisen käyttöä erilaisissa tilanteissa. Muun muassa näistä syistä olen hiljalleen lämmennyt uusille toimintatavoille.

Negatiivinen vahvistaminen toimii niin, että palkkioksi oikeasta ratkaisusta eläimen vaikutusalueelta poistetaan jotakin sille epämiellyttävää.

Eläin oppii tekemään oikeita ratkaisuja välttääkseen epämiellyttävää elementtiä. Hevosten koulutuksessa tämä epämiellyttävä asia on yleensä paine. Joko fyysinen tai henkinen. Yleensä tavoite on, että hevosen tulisi reagoida mahdollisimman pieneen paineeseen, esimerkiksi kosketukseen. Jos toivottua reaktiota ei synny, painetta lisätään. Kun hevonen reagoi oikein, paine poistuu.

Paineen lisääminen toimiikin yleensä silloin, kun hevonen tietää mitä siltä pyydetään ja se osaa suorittaa pyydetyn tehtävän, mutta on syystä tai toisesta haluton toimimaan ihmisen haluamalla tavalla. Jos hevonen ei tiedä miten sen tulisi reagoida, kuten usein uutta asiaa harjoitellessa, on paineen kasvattaminen omiaan lisäämään hämmennystä sekä heikentämään oppimisen mahdollistavaa rauhallista ja uteliasta mielentilaa.

Voisi sanoa, että negatiivinen vahvistaminen toimii parhaiten erittäin taitavilla kouluttajilla. Niillä, jotka osaavat kertoa hevoselle jo ensimmäisellä yrittämällä hyvin yksiselitteisesti miten sen tulisi toimia vieraan asian edessä. Valitettavasti useimmat hevosenomistajat ja ammattilaisetkaan eivät ole niin taitavia, vaan avuksi tarvitaan hevosen omaa ongelmanratkaisukykyä. Siksi on kannattavaa tukea hevosen oma-aloitteisuutta sopivan tilaisuuden tullen palkitsemalla sitä monipuolisesti.

Kokemukseni mukaan paineen lisääminen kannustaa hevosta ennen kaikkea nopeisiin ja hätiköityihin ratkaisuihin.

Useimmat hevoset haluavat epämiellyttävästä paineesta eroon mahdollisimman pian. Hevosen täytyy siis keksiä mahdollisimman nopeasti, mitä siltä halutaan. Mitä monimutkaisemmasta asiasta on kyse, sitä harvemmin hevosen ensimmäinen ratkaisuehdotus kuitenkaan osuu oikeaan.

Kun vääriä toistoja tulee useita ja kouluttaja reagoi siihen säännönmukaisesti lisäämällä painetta, hevosen innokkuus oma-aloitteiseen ongelmanratkaisuun heikkenee vähitellen. Se ei uskalla eikä halua ehdottaa uutta ratkaisua, koska hevosen näkökulmasta ehdotukseen reagoidaan todennäköisimmin epämiellyttävästi. Passivoituminen on yksi Sotilaankin käyttämistä tavoista kohdata vieras ajatustyötä vaativa tehtävä.

Kouluttajan työ olisi kuitenkin monen tehtävän kohdalla huomattavasti helpompaa, jos hevonen rohkeasti ja oma-aloitteisesti ehdottaisi erilaisia ratkaisuja ja kouluttajan tarvitsisi vain palkita hevosta silloin, kun ehdotus osuu oikeaan. Älykkään hevosenomistajan työkalupakista löytyy myös tämä vaihtoehto!

Sitä saat, mitä vahvistat. Ärsyttävä fraasi, mutta silti totta.

Negatiivinen vahvistaminen ohjaa hevosta väistämättä reagoimaan hyvin pieneenkin paineeseen. Jos koulutus onnistuu hyvin, tulee hevosesta erittäin herkkä - myös sellaiselle paineelle, joka syntyy vahingossa. Ratsain se tarkoittaa usein esimerkiksi madaltuvaa virheidensietokykyä, kun hevonen reagoi aivan jokaiseen aistimaansa apuun. Niihin virheellisiinkin, joihin sen ei tarvitsisi tai toivota reagoivan.

Harrastehevosen kanssa on yleensä miellyttävämpää, jos hevonen suodattaa paineen kautta tulevia ohjeita ja keskittyy tavoittelemaan toisenlaista kiitosta. Etenkin ratsain paineen ja sen poiston ajoittaminen edes lähes aina oikein vaatii ratsastajalta huomattavasti taitoa, joten ainakin meidän tavallisten kuolevaisten kannattaa hyödyntää myös vaihtoehtoisia tapoja kiittää hevosta. Sotilas on onneksi erittäin perso innostuneille sanallisille kehuille ja rapsutuksille.

Kun hevosen kanssa syntyy vaaratilanne, on hevosen paineensietokyky todennäköisesti jo ylitetty.

Negatiivisen vahvistamisen käyttöä ja positiivisen vahvistamisen käyttämättömyyttä perustellaan usein vaaratilanteiden välttämisellä tai ratkaisemisella. Hevosen tulee ennen kaikkea välttää ja väistää painetta, jottei se vahingoittaisi ihmistä.

Yleensä vaaratilanteissa hevoseen kohdistuu kuitenkin jo valmiiksi niin paljon ulkoista painetta, ettei paineen lisääminen entisestään johda ainakaan tilanteen rauhoittumiseen. Negatiivinen vahviste ei usein muutenkaan ole koulutusmenetelmänä omiaan opettamaan hevoselle rauhallista mielentilaa, etenkään henkisesti haastavissa tilanteissa.

On tietysti mahdollista ja todennäköistäkin, että oma-aloitteinen ja innokas hevonen saattaa ehdottaa joskus sellaisiakin ratkaisuja, jotka voivat olla ihmiselle jopa vaarallisia. Helpointa on tappaa hevosen ongelmanratkaisuinto vaikkapa rankaisulla, mutta tilanteen voisi ratkaista toisellakin tapaa.

Kyky rauhoittua nimittäin takaa turvallisuuden nyt ja tulevaisuudessa.

Jos tilanne uhkaa kiihtyä vaaralliseksi mistä tahansa syystä, mikä olisi tehokkaampaa kuin hyödyntää ennalta harjoiteltua rauhoittumista. Tehtävää, josta olisi tehty hevoselle kaikista maailman sirkustempuista kaikkein mieluisin ja palkitsevin. Saaliseläimen kanssa opitulle rauhoittumiselle ja ylipäätään mielentilan hallinnalle on käyttöä lähes joka päivä. Sillä kun voi esimerkiksi katkaista pienetkin kiihtymistilanteet ja parantaa minkä tahansa oppimistilanteen tuloksia. Erityisesti tätä haluaisin oppia hyödyntämään paremmin.

Ja mikäli hevosen kanssa kohtaa tilanteen, jossa rauhoittuminen ei toimi, jää fyysinen pakottaminen työkalupakkiin aina varalle. Että siinä mielessä ei tarvitse pelätä joutuvansa luopumaan mistään.

Mielentilan hallinnasta on helppoa kävellä aasinsiltaa pitkin ruokapalkkion ja kerjäämisen tykö.

Kun Sotilas harjoitteli ruokapalkkiosta luopumista, eli käytännössä rauhoittumista herkkujen lähellä, se korvasi aiemman kerjäämiskäyttäytymisensä uudella. Herkun sai kääntämällä päänsä pois, joten ärsyttävän härväämisen sijaan se kävi kerjäämään kääntymällä poispäin ihmisestä. Ruokapalkkiokeskustelusta päätellen monen muunkin hevonen on tehnyt samoin.

Kiitos Project Happy Athleten yksityiskohtaisen ohjeistuksen, pääsimme eroon myös uusista kerjäämiseleistä. Aloitimme ruokapalkkioharjoittelun tilanteesta, jossa herkuille perso hevonen teki kirjaimellisesti lähes mitä hyvänsä saadakseen taskussa olevan porkkananpalan, ja päädyimme tilanteeseen, jossa sama porsas pystyy jättämään herkun rennosti huomiotta. Nykyään ruokapalkkio on edelleen hyvin mieluisa, mutta sen läsnäolo ei häiritse keskittymistä pyydettyyn tehtävään.

Kuten jokainen hevosten kanssa toimiva ihminen, minäkin käytän arjessani runsaasti negatiivista vahvistamista.

Enkä lainkaan kiellä, etteikö silläkin saisi aikaan erittäin miellyttäviä ja yhteistyökykyisiä hevosia. Omanikin on juuri sellainen. En kuitenkaan häpeä vaihtaa taktiikkaa, jos ensimmäisenä kokeilemani metodi ei johda toivottuun lopputulokseen tai jos sivutuotteena syntyy jotain erittäin ei-toivottua. Välillä menee metsään niin että rytinä käy.

On kuitenkin fiksua hyödyntää kaikkia käytettävissä olevia tapoja kouluttaa ja motivoida hevosta. Suurin osa meistä on ihan tavallisia ihmisiä, joilla on hyvin tavallisia hevosia, eikä uusien tapojen kokeilemisesta ja opettelusta koidu kummoistakaan harmia. Omaan arkeen sopivat jutut voi jättää käyttöön ja luopua lopuista. Sitä kautta ainakin minä olen löytänyt paljon uusia ja kiinnostavia tapoja ja näkökulmia omaan tekemiseeni.

Sotilaan kanssa olisi myös suorastaan sääli olla hyödyntämättä ruokapalkkiota, sillä se kestää kyllä huomattavia määriä epämukavuutta, mutta motivoituu porkkananpalasta sekunneissa. Miksi tehdä vaikeasti jos voi tehdä helposti?