765 päivää: 2 vuotta, 1 kuukausi ja 3 päivää.

Siitä on pitkä aika. Vieläkään en tunnista ensimmäisistä meillä otetuista kuvista omaani, mutta oikeastaan kovinkaan moni asia ei ole muuttunut. Karsinassa vääntelee naamaansa edelleen se sama hassu poniruuna. Sillä on edelleen metkat pienet korvat eikä se vieläkään huoli suuhunsa kylmiä kuolaimia. Sen kärsivällisyys on vieläkin rajaton, niin amatöörimäisen kavioidenhuoltosähellyksen kuin aivan liian luottavaisen pikkukoirankin suhteen. Ensimmäisen yhteisen viikkomme jälkeen tuntui, että olen saanut parhaan ystäväni takaisin. Tänäkin aamuna sama tyyppi kuolaten kerjäsi aamueväitään minut nähdessään. Rakas.

Hassulla poniruunalla oli eilen hassu päivä. Tuplana! Libbyn vanhat valjaat päätyivät pari päivää sitten vihdoinkin meille ja tarkoituksena oli, että pienempi karvapylly laitettaisiin vetotöihin lanaamaan tarhaa ja talvella ehkä auraamaan lumiakin. Niin siinä kuitenkin kävi, että poniporsaan valjat viriteltiin Sotilaan selkään (niimpä, shetlanninponin valjaat) ja töihin pääsi taas kerran porsaan sijaan ravihevonen. Sotilaalle kelpaa tunnetusti aivan kaikki, joten en yllättynyt valtavasti, ettei se yllättynyt jouduttuaan metsätöihin. Pala kerrallaan koivunrunko siirtyi tienvierusojasta kotipihaan ja kaikilla taisi olla oikeasti kivaakin. Mihinkään kelpaamaton todisti taas kelpaavansa mihin vain!

Toinen täydellinen mies tuli käymään jo eilen ja puutöiden lisäksi Sotilas pyörähti iltapäivällä vielä pellollakin. Tehokas puolituntinen sujui ihan kivasti (joskin aamupäivän harrasteet olivat imeneet suurimmat ylimääräenergiat ja jonkin verran mielenkiintoakin) ja nopeasta hämärtymisestä huolimatta Vilppu nappasi meistä muutaman kivan kuvan. (Kiitos, sinäkin olet rakas!) Töissä valtaosa satuloista on koulusatuloita ja se onneksi näkyy vähän ryhdissäkin..

PS. Koeviikko jatkuu taas huomenna.. Mahtavaa..