Tulossa on sekä kinttuvaivapostauksen toinen osa että pieni vilkaisu pitkään Elitloppet-viikonloppuun Ruotsissa. (Siltä reissulta palasin rättiväsyneenä eilen, olkaa kirjoitus- ja ajatusvirheille armollisia!) Sitä ennen kuitenkin muutama kuva viime viikolta. Minä olen aloittanut kesäni pääasiassa vain maastoillen, mutta Otto ja Sotilas ovat tehneet töitä vähän totisemmin jo pari kertaa. Kesä on kaikkineen alkanut hyvin. Sotilas on selvästi tyytyväinen siitä, että palasimme "maalle" ja se on ollut älyttömän mukava ratsastaakin. Ylimääräisistä kiloistaan huolimatta se on melkoisen hyvän näköinenkin, ainakin liikkuessaan!

Sotilas on muuttunut viime keväästä paljon. Loukkaantumisen seurauksena vahva toispuoleisuus oikeni - aiemmin oikean puolen lihakset olivat selvästi heikommat, mutta vasemman (hajonneen) puolen lihasten kuihtuessa ne vahvistuivat huomattavasti. Vasemman puolen lihakset kärsivät ontumisesta ja jalan vajaakäytöstä sen verran, että vasen lapa on edelleen selvästi oikeaa "tyhjempi". Vasen on kuitenkin ollut aina Sotilaan vahvempi puoli, joten lihasten epätasaisuutta ei perusratsastuksessa juuri huomaa. Lisäksi sen ratsastettavuus on kehittynyt tottakai paljon. Nykyään koko kroppa, ja useimmiten myös kaikki jalat, ovat ihan mukavasti käytössä. Välillä liikaakin - lyhyellä hevosella ei olisi juuri varaa liioitella esimerkiksi takajalkojen askeleen kanssa. Masun alla ei ole liikaa tilaa.

Yksi selvimmistä "ravuripiirteistä" on edelleen kuolaimeen takertuminen. Jos tukea on tarjolla, se myös käytetään hyödyksi. Ohjan kesääminen liian nopeasti/lyhyeksi ja hidas/vahva käsi tekevät koko etupäästä älyttömän jäykän ja vaikean ratsastaa (kuten ylläolevasta kuvastakin voi huomata). Sotilas tekee mielellään töitä, on mieliksi ja sietää melkoisen määrän virheitä, mutta ratsastajan kädeltä se vaatii paljon. Nyppiä tai heilua ei saa. Toisaalta ei saa olla täysin paikallaan tai ainakaan jäykkä. Pienestä hitaudesta se kuitenkin tykkää.

Mitään poikkinaista ohjetta en koskaan valmentajaltamme saanut, joten neuvoin Otolle saman kuinka teen asian itse; tasainen mutta eläväinen käsi ja hieman liian pitkä ohja. Sotilas kasaa kaulansa vertyessään mieluummin itse, liika yrittäminen ja ohjaileminen on johtanut lähinnä päinvastaiseen tulokseen. Sotilaalla on aika lyhyt ja paksu kaula, jonka käyttämisessä se ei ole vieläkään kovin ketterä. Ryhdikäs asento on sille kuitenkin ilmeisesti mieluisa asento liikkua, yritystä on kovasti mutta painostamisesta rentous kärsii heti.

Otto on ratsastanut ja valmentautunut pääasiassa isoilla, "oikeilla" ratsuilla, joita voi ratsastaa aika rohkealla tuntumalla. Mikäli sellaista ratsastaa ajatuksella, että ohjan toisessa päässä on kaksi kiloa, niin Sotilasta pitäisi ratsastaa 200 gramman  mukaan. Ohjeideni oikeellisuudesta en mene takuuseen lainkaan, mutta neuvoin, että mikäli tulee tilanne jossa kädellä ei tarvitse/osaa tehdä mitään, niin on parempi antaa löysää kuin jäädä täysin hiljaa tuntumalle. Sotilaan kanssa tämä toimii - se säilyttää kyllä ryhtinsä ja asentonsa vaikka löysää antaisikin, mutta tasaiseen pitoon se jää roikkumaan heti. Ylipäätään; täytyy pyytää tai olla pyytämättä, selkeästi.

Kaksi ylempää kuvaa ovat ensimmäiseltä ratsastuskerralta kotona, kaksi alempaa seuraavalta kerralta. Ero hevosessa oli selvä, vaikka Otto ulvoikin koko reilun puolituntisen että on vaikeaa/tuskallista/hämmentävää/vierasta ratsastaa hevosta pohkeen lisäksi aktiivisesti myös kädellä. Kovin haasteellisia tehtäviä ei kotona olla vielä tehty. Kahdeksikoilla on etsitty sisälapaa sekä joustavuutta asetukseen ja taipumiseen. Asetuksen vaihtuminen kahdeksikolla/suuntaa vaihtaessa on ollut Sotilaalle työlästä, mutta nyt pää (ja perässä koko runko) vaihtaa suuntaa aika notkeasti. Muutenkin menee vielä hetki, että Sotilas reagoi vaihtuviin apuihin taas niin hyvin kuin osaa. Hidastui mokoma melkoisesti päästyään vähän lomailemaan. Älyttömän mielellään se kyllä lähtee töihin, etenkin nyt kun on lämmin!