Ratsastus on yksi niistä asioista, joista olen viimeaikoina puhunut paljon, mutta varsinaiset omat teot ovat jäänet huomattavasti vähemmälle. Rikkonaisen syksyn jälkeen Sotilas on ollut ns. normaalissa liikutuksessa aika tarkalleen 1,5 kuukautta. Vähintään neljä kertaa viikossa, edes jollain tapaa kehittävästi. Sinä aikana olen ollut satulassa itse ehkä kymmenisen kertaa.

[caption id="attachment_1502" align="aligncenter" width="800"] Oikean kyljen vamma näkyy jonkin verran edelleen. Tuosta se tuskin enää kummemmin siistiytyy.[/caption]

Tauoltapaluuprosessi on meille perusteellisesti tuttu. Vasen etujalka, oikea takajalka, vuosi 2016... Nopeasti muisteltuna Sotilaalla on ollut vähintään yksi jalka haudassa jo ainakin kolmesti aikaisemmin. Onneksi meillä oli parhaat mahdolliset ammattilaiset tukena ensimmäisellä kerralla - voisi sanoa että 80-prosenttinen repeämä koukistajajänteessä oli pysäyttävä kokemus. Menetin yöuneni silloin pariksi viikoksi, mutta sen jälkeen en ole turhaan stressannut sairasteluja. Kyllä tuo hevonen pärjää ja selviää.

Edellisistä paluista olen oppinut ainakin sen, että tärkeimmät ratsastukselliset palikat kannattaa jättää ammattilaisen huoleksi. Säästyy monelta harmilta ja turhauttavilta epäonnistumisilta. Lämminverisen kanssa on vähän oma juttunsa löytää sopivat ihmiset mukaan projektiin, mutta meillä on ollut älyttömän hyvä tuuri. Tänä talvena Sotilasta on ratsastanut kaksi hyvin erilaista ratsuttajaa. Molempien kanssa olemme olleet puolin ja toisin tyytyväisiä. Ratsutusten välillä Otto on ratsastanut Sotilasta sekä opetuksessa että itsekseen.

Mitä minä sitten olen tällä aikaa tehnyt, ihan itse? Juoksuttanut, maastoillut, käynyt hankihölkällä... Olemme ensisijaisesti pitäneet Sotilaan kanssa hauskaa, peruskuntotreenin ohella. Mikään kiire meillä ei ole ollut.

Samalla olen myös yrittänyt pitää parempaa huolta itsestäni. Opiskelen (eli istun pääasiassa tietokoneella), teen seisomatyötä ja käyn hoitamassa Sotilaan. Kiireisimpinä päivinä onnistun mahduttamaan kaikki kolme aamu kahdeksan ja ilta kymmenen väliin. Vapaa-ajallaan mieluiten istun Netflixin ääreen, lenkkeilyn ja muun kehonhuollon sijaan. En voi sanoa nousevani aamuisin kovin notkeasti.

Viimeaikoina olen pitänyt huolta siitä että syön ja nukun säännöllisesti ja riittävästi, käynyt hyvällä urheiluhierojalla ja tehnyt melko tunnollisesti hänen antamansa "kotitehtävätkin". Koko vasen puoleni on monta senttiä oikeaa lyhyempi ja se on vaikuttanut valtavasti myös ratsastukseen. Etenkin vasen jalka on huomattavan voimaton oikeaan verrattuna. Hyvällä lihashuollolla ero voisi kuitenkin olla lähes harmiton.

Ratsastin vuosi sitten säännöllisesti Centered Riding -opetuksessa. Polvet suussa -istuntaan tottunut kehoni sai fysioterapiaakin opiskelleen CR-opettajan käsissä ihan uusia ulottuvuuksia. Samoihin aikoihin myin estesatulamme pois - jostain syystä viihdyn tuossa koulupenkissä nykyään huomattavasti paremmin. Siitä ratsastamisen ja oppimisen ilosta on kuitenkin jo aikaa.

Tänä iltana osallistun ratsastustunnille ensimmäistä kertaa sitten viime toukokuun. CR-opettaja Christel Wütig-Vihma tulee omalle kentällemme ja tiedossa on ensisijaisesti istuntaopetusta. Kuten ylläolevista kuvista näkyy, on istunnan korjaamiselle todella tarvetta. Ja siitäkin syystä Sotilaan ratsastuksesta ovat toistaiseksi vastanneet rutinoituneemmat ratsastajat. Hyvin läpiratsastetun hevosen selässä on ilo paneutua ratsastajan omiin virheisiin.

Postauksen kuvista kiitos Mirella Ruotsalainen / hertjekker.net!