"Tämä haaste on tarkoitettu niille jotka omistavat hevosen/hevosia.

Tarkoitus olisi myös, että kysymyksiin vastattaisiin vähän laajemmin kuin yhdellä sanalla.

Haasta vähintään kolme blogia, ei takaisin haastamista. Sinun pitää kertoa blogissasi kenet olet haastanut."

Kerro hevosestasi: rotu, taso ja hieman luonnetta.
Sotilas on lämminveriravuri. Tarkemmin amerikanranskalainen: Se on 82,08% jenkki ja 17,92% ranskalainen. Todellisuudessa se on kuitenkin poni, vaikka muutaman sentin ylikorkea sellaiseksi onkin. Ravurina Sotilaan tasoa on vaikea arvioida, mutta voittosummansa puolesta se on Haastajadivisioonatasoa (voittosumma enintään 20 000e). Ratsuna, noh, täydellinen lemmikkihevonen? Se kantaa ratsastajan, liikkuu halutulla nopeudella ja askellajejakin on kolme ja puoli. Se kävelee mielellään, sillä on ihan kehityskelpoinen "ratsun ravi" ja laukka nousee, mutta on vielä liian vaiheessa ollakseen kokonainen askellaji. Tämän kaiken lisäksi se osaa lentää, tai siltä se ainakin näyttää ja tuntuu. Se on juoksija. Kilpajuoksija on kuitenkin kätevästi piilotettu pieneen herrasmiesnalleen. Sotilas miettii aina ennen kuin tekee ja sopeutuu muutamassa minuutissa mihin tahansa tilanteeseen. Sillä on uskomattoman pitkä pinna, se on suora ja rehellinen ja tekee parhaansa. Ollen luonnollisesti paras! Oikeastaan Sotilas on all in one: söpö lemmikki, turvallinen harrasteratsu ja reaktiivinen kilpahevonen.

Hevoset vai ponit? Miksi?
Hevoset! En ole ponityttö. Pienenä minut työnnettiin isojen hevosten selkään ja siellä olen pysynyt tähänkin saakka. Itse en ihmettele sitä juurikaan: Miltä lyhytjalkainen, hidas ja kitkerä poni muka tuntuu kerrostalon korkuisen ja lähinnä pelkkää jalkaa olevan ravihevosen jälkeen. No ei miltään! Muutenkaan en ole poni-ihminen. Se ei vaan sytytä, jos eläimen päälimmäinen perusvietti on syödä eikä juosta. Hevosella täytyy olla sisäänrakennettu intohimo liikkua.

Ensimmäinen hevonen/poni, jolla ratsastit itsenäisesti enemmän?
Eiköhän se ollut Lena, maailman paras pieni satuponi. Olin aika tuore hevosenomistaja (ehkä 12-vuotias) kun tutustuin täplä-ällään. Se muistutti Pentua, joten tykkäsin siitä. Siinä oli se tietty kipinä, jemmattuna hassun näköiseen tupsujalkatyyppiin. Edelleen Lena muistuttaa Pentua ja on ehdottomasti lempparini heti Sotilaan jälkeen. Täplis on kulkenut mukana kaikki nämä vuodet ja lapsuuden unelmaponi on vieläkin yksi työkavereista. Tunnustan, unelmaponi edelleen..

Kumpi parempi, kengätön vai kengällinen? Hevosesi kenkien koko? (Jos se on kengässä)
Hölmö kysymys. Kysymykseen "käyttöhevonen vai joutilas?" vastaisin käyttöhevonen, joten vastaus tähän kysymykseen taitaa olla kengällinen. Oikeastaan vastaan tähän tarkoituksenmukainen kengitys. Jalkojen ja kavioiden huolto on niin suuri turvallisuus- ja terveyskysymys, että päätös on pakko tehdä yksilön mukaan. Olen onnekas Sotilaan pärjätessä niin kengässä kuin ilmankin. Tällä hetkellä se on ilman kenkiä (jotta hokkiaika olisi mahdollisimman lyhyt, vielä ei hokeille ole huutavaa tarvetta), muttei sillä ole ongelmaa kengitettynäkään. Kaiken lisäksi sen kaviot kasvavat niin hitaasti, ettei ihan kuukauden tai kahdenkaan välein tarvitse kengittää.. Kenkien koot vaihtelevat vähän valmistajan mukaan, mutta olisiko Sotilaalla viimeksi ollut kakkosen kengät joka jalassa.

Klippaus: Puolesta vai vastaan?
Mitä edellisistä postauksista voi päätellä? Haha. Libbyn mahtavaa mammuttikarvaa en ajelisi pois, mutta Sotilaan kanssa on se ja sama onko sillä "talvikarvaa" vai ei. Klippaaminen vaikuttaa ainoastaan loimien paksuuteen, ei loimituksen määrään. Takin alla sen täytyisi olla joka tapauksessa haituvaisen karvansa kanssa, joka päästää läpi kaikki halukkaat. Kaiken muun hyvän lisäksi se pitää siitä surkeasta karvasta tiukasti kiinni heinäkuulle asti.. On mahtavaa selitellä, että se nyt vaan näyttää öljyistä, vitamiineista ja fanaattisesta harjaamisesta huolimatta eläinsuojelutapaukselta joka kevät. Olkoot sitten kalju!

Tarhaavatko hevosesi yksin vai laumassa? Miksi?
Kahdestaan nuo tarhaavat. Libby on niin pieni (ja toisaalta elopainoltaan sen verran suuri), ettei se pysty Sotilasta vahingoittamaan (jos vaikka haluaisikin) eikä Sotilastakaan voi erityisen hyökkääväksi sanoa. Ponin ilmestymisen myötä Sotilas on aktivoitunut tarhassa jonkin verran ja pää polvissa seisoskelun sijaan se liikkuu ruoka-aikojen välilläkin. Pentu oli välillä niin monsteri, että tarhakavereiden turvallisuuden vuoksi se tarhasi yksin (ei sillä, että se olisi tarhakavereista kamalasti välittänytkään muuten kuin maalitauluina), mutta loppuaikoina sekin pehmeni sen verran, että yhteistarhaus oli varteenotettava vaihtoehto.

Ratkaiseeko hevosessa enemmän sen luonne vaiko ulkonäkö (kuten väri)?
En ole koskaan ollut oikeilla hevoskaupoilla (sekä Sotilas että Pentu vain tupsahtivat jostain), mutta uskoisin, että ulkonäkö ja käyttöominaisuudet olisivat aika merkittäviä asioita. Ulkonäkö menettää merkityksensä vasta tunnearvon myötä, mutta miksi valita kaikkein täysin vieraiden hevosten joukosta sellainen joka ei miellytä edes silmää. Minun kriteereilläni on varaa nirsoilla ulkonäön suhteen, valikoimaa on kyllä. Väri on ehkä vähän turhamainen ulkonäköseikka (joskin suuret valkoiset merkit painaisivat vaakakupissa varmasti paljon jos kahdesta mukavasta yksilöstä pitäisi valita), mutta epäsopusuhtaisuus, kyömy pää, kulmikas runko ja muut vastaavat ulkonäölliset ominaisuudet eivät herätä minkäänlaista mielenkiintoa. Luonteen perusteella ei hevosen käyttöominaisuuksista voi sanoa juuri mitään, joten luonnetta huomattavasti tärkeämpää olisi yhteistyöhalukkuus ja luotettavuus poikkeuksellisissa tilanteissa. Miksi valita taipuvainen luonne, mutta olematon sietokyky jos voi valita rohkean ja kokeilunhaluisen tyypin, jolla on vähän monimutkaisempi luonne. Kokemuksesta - siihen tottuu.

Millainen on hyvä hevosblogi?
Hyvä hevosblogi näyttää hyvältä, ja huomio kiinnittyy ensimmäiseksi ulkoasuun. Blogger on inhottava alusta tehdä hyvän näköistä ja samalla toimivaa ulkoasua. Itse olen ratkaissut ongelman pysymällä turvallisella alueella ja panostamalla yksinkertaiseen ulkoasuun. Yksinkertaisesta pohjasta saa pienellä ja sievällä grafiikalla oikein näyttävän ulkoasun, joka kuitenkin toimii kaikilla laitteilla. Lempparivärejä on tällä hetkellä tummat sävyt: erisävyiset harmaat, tumma sininen ja ehkä tummempi punainenkin. Vielä ulkoasuakin huomattavasti tärkeämpää on teksti. Hyvästä sisällöstä on jokaisella lukijalla oma mielipiteensä (ja itsekin luen hyvin vaihtelevaisesti erityyppisiä blogeja), mutta mikäli kirjoitus- ja kielioppivirheet toistuvat joka tekstissä niin sekä blogista että kirjoittajasta jää aika ala-arvoinen mielikuva. Yhdyssanat ja pilkkuvirheet tuntuvat olevan yleisimpiä (sekä raivostuttavimpia!!) virheitä, vaikka molemmat asiat pitäisi olla hallussa kaikilla yli kymmenvuotiailla bloggaajilla.. Hyvässä hevosblogissa ei ole muualta netistä varastettuja kuvia mielipide-/erikoispostaustenkaan kuvituksena! Puhelimella ja pienellä luovuudella saa ihmeitä aikaan mikäli sopivia kuvia ei ole valmiina odottamassa. Olen pitänyt blogia pystyssä puolisen vuotta lähes pelkästään puhelinkuvilla, joten kokemuksesta uskallan sanoa, että kivoja kuvia saadakseen ei kummoista kuvauskalustoa tarvita. Hyvä hevosbloggaaja karsii kuvista pois ne kaikkein epäedustavimmat (takkuisen näköinen hevonen sotkuisella taustalla, mahtavaa) eikä julkaise kymmentä lähes identtistä kuvaa, ainakaan yhdessä postauksessa. Hyvä hevosblogi on tekijänsä näköinen, huolella mietitty ja toteutettu kokonaisuus.

Pahin tippumisesi?
Olen tipahdellut aika vähän. Kaikki putoamiseni taitaa edelleen pystyä laskemaan sormilla ja valtaosa niistä on hölmöjä muksahduksia, jotka ovat lähinnä naurattaneet. Muutama vuosi sitten olin maastoilemassa silloisen ylläpitohevoseni kanssa ja se päätti vaihtaa omineen suuntaa aika reippaasta vauhdista. Luonnollisesti irtosin satulasta aika reippaasti ja tipahdin tielle olkapää edellä. Kumiapina selviää kuitenkin aina vammoitta ja fyysiset tappiot jäivät revenneeseen kynsnauhaan. Huomattavasti enemmän ärsytti se, etten päässyt enää takaisin yli 170 senttisen ratsuni selkään ja jouduin kävelemään melkein kymmenen kilometriä takaisin tallille. Hevosta en sentään karkuuttanut keskellä ei mitään..

Kuinka monta loimea hevosesi omistaa?
Loimia ei ole koskaan liikaa! Sotilaan loimikokoelma alkaa olla ihan riittävä, mutta kyllä joukkoon aina lisää mahtuu. Tällä hetkellä sillä taitaa olla kaksi vuoretonta sadeloimea, kaksi fleecevuorellista sadeloimea, kaksi superpaksua ulkotoppista, kaksi tallitoppista ja viisi kuivatusloimea. Uskoisin, että talven aikana kokoelma kasvaa ainakin yhdellä paksummalla tallitakilla ja ehkäpä villaloimella. (Libbyllä on vain tarpeellisia loimia, joskin sekin tahtoisi pari lisää..)

Kuinka usein hevosesi liikkuu?
Mitä sitä kiertelemään: Sotilas liikkuu silloin kun minua sattuu huvittamaan. Se ei liiku sateessa, ei kovalla tuulella eikä hämärässä. Välillä se saattaa lomailla kuukaudenkin. Tosin silloin kun ratsastaminen/muu puuhailu huvittaa niin sitä harrastetaan lomaviikkojenkin edestä. Viime syksynä Sotilas lähinnä seisoi, mutta talven ja lumen tultua kävimme viikonloppujen pitkien maastolenkkien ja hankikahlailujen lisäksi katulamppujen valossa kävelyllä melkein jokaisena arki-iltana. Tänä vuonna ero ei ole ollut ihan niin suuri, mutta aika vähällä liikunnalla Sotilas oli loka-marraskuun. Pelkään pimeää, joten koulupäivien jälkeen on älyttömän vaikeaa harrastaa mitään liikunnallista, mutta ihan hyvät katuvalot ja kuutamoillat mahdollistavat ratsastamisenkin aika hyvin nyt kun maa on valkoinen. Ratsastan töissä ihan jonkin verran ja kolme työpäivää koulupäivien lisäksi vie viikolla valtaosan energiasta, mutta viikonloppuisin yritän panostaa puuhailuun Sotilaan kanssa. Tällä hetkellä se liikkuu muutamana päivänä viikossa, talven edetessä määrä kasvanee neljään tai viiteen.
Oletko varovainen vai "uhkarohkea" ratsastaja?

Varovainen! Ainakin mietin kaikki mahdolliset kauhuskenaariot etukäteen.. Yleensä kierrän liukkaan tai epätasaiset pohjat kaukaa, etsin aina väistämismahdollisuuksia ohittamisen sijaan mikäli vastaantulija on pakettiautoa suurempi ja otan muutenkin mahdollisimman vähän riskejä. Sotilas ei pelkää junia tai koiria, mutten silti ratsasta kotitielläkään pitkin ohjin mikäli niitä on näkyvissä. Minut on opetettu jo pienenä ennakoimaan ja olemaan huolellinen. Pennun kanssa kasvoin tarkaksi ja opin huomaamaan mahdolliset riskit nopeasti (piti olla aika nopea ollakseen Pentua nopeampi, haha). Tällä hetkellä minulla on luotettavin mahdollinen hevonen, mutta seuraava ei välttämättä ole, joten pidän ennakointia ja huolellisuutta edelleen tärkeänä. En ole koskaan sanonut ei yhdellekään nuorelle tai muuten epäluotettavalle hevoselle, mutta koskaan ei ole tuntunut siltä, että nyt käy pahasti. Ennakointi on kannattanut.

Haasteen saavat blogit: Taaviterapiaa, Tanssiva Lordi ja Eskerin elämää!