Viimeistään nyt Sotilaan varusteiden arvo ohittaa moninkertaisesti sen oman rahallisen arvon. Uuden auton, parin etelänmatkan tai kuvauskaluston päivittämisen sijaan ostin satulan. Sellaisen, jota en enää Sotilaan eliniän aikana halua vaihtaa. Tervetuloa perheeseen Henri De Rivel Altair.

Satuloita on seitsemän vuoden aikana tullut ja mennyt ties kuinka monta. Uuden satulan etsiminen saa jo ajatuksenakin karvat pystyyn, mutta jostain syystä pari viimeisintä hankintaa ovat onnistuneet hämmästyttävän kivuttomasti.

Edellisen satulamme, Supreme Munichin, ostin Veljekset Wahlsténilta muutama vuosi sitten ja olin siihen pitkään tyytyväinen. Nyt se alkoi tuntua hieman kapealta ja viimeistään selkäongelmien jatkuminen ajoi satulanvaihtoon. Selän oireilulla ei ilmeisesti ole mitään tekoa satulan kanssa, mutta juuri nykytilanteeseen sovitettu penkki ainakin tukee toipumista.

Uudelle koulusatulalle oli tottakai pitkä lista vaatimuksia. Täytyy mahtua lyhyeen selkään, jättää reilusti tilaa lavoille, sopia eri pituisille ratsastajille ja olla mieluiten muokattavissa itse portaattomasti tai vaihtokaarilla. Nahkaa täytyy olla, mieluiten musta ja yksisiipisyyskin on plussaa. Alkuperäinen budjettini oli tonni, mutta nettiä selatessa se aika pian kaksinkertaistui...

Unelmasatula tuli vastaan Facebookissa. Aivan hetken kuluttua Henri De Rivelin maahantuoja Anne Helén oli sen kanssa tallin pihassa.

Satulansovittaja-myyjät ovat aina hieman arveluttava ihmisryhmä. Mietin omat ehtoni jo etukäteen valmiiksi ja otin Oton mukaan koeratsastamaan satulan. Ennakkoluulot olivat tällä kertaa turhia - asiakaspalvelu oli erinomaista ja sain kaikessa rauhassa tehdä ostopäätöksen itse, painostamatta.

Päätöstä ei kovin kauaa arvottu. Satula istui selkään hyvin ja Sotilas liikkui aivan toisella tavalla kuin vanhan kanssa. Tuo Altair todella jättää lavoille paljon tilaa, se näkyy ja tuntuu! Olin itsekin erittäin tyytyväinen eikä Otollakaan ollut pahaa sanottavaa. Halusin mieluiten vesipestävän, hevoselle mukavan satulavyön, joten sovituksessa käytetty Butterfly-paineentasausvyökin sai jäädä meille.

Meille siis valikoitui 17-tuumainen (joskin kokoisekseen erittäin lyhyt) Henri De Rivel Altair - syvä, hyvin tuettu, yksisiipinen ja vaihtokaarellinen nojatuoli. Satulavöineen tämä hupi maksoi aika tarkalleen 2000 euroa. Ja Oton, ainakin kesäksi. Satulansovituksen jälkeen Otto napattiin ratsastamaan Annen hevosia Asikkalaan. Ilmeisen vastustamaton työtarjous!

Tämän johdosta minä jouduin vuokraajanhakuun, mutta siitä lisää ehkä myöhemmin.