Kotona eläinsuojelu on aina ollut tärkeä ja vakavastiotettava juttu. Siitä on puhuttu paljon, se on aina ollut yksi olennainen näkökulma eläimistä puhuttaessa ja oikeastaan se on näkynyt arjessa kaikkialla. On ollut hylättyä kissaa, espanjalaista katukoiraa, eläköitynyttä siitoslammasta, kurjasti pidettyä hevosta ja niin edelleen. Eläintarhallisen verran koditta jääneitä tyyppejä. Osa mukavia, osa vähän enemmän persoonia. Rakkaita kaikki. Miksi hankkia eläin joka saa varmasti hyvän kodin jo heti syntymänsä jälkeen, jos maailma on samaan aikaan täynnä sellaisia, jotka on jo kerran hylätty? Niimpä.

Siitä huolimatta, että ensimmäinen opiskelijahaalareihin ompelemani merkki liittyy Animalian turkistarhauksen vastaiseen kampanjointiin, aiheuttaa eläinten "oikeuksien" puolustaminen (ja etenkin puolustajat) tietyissä tilanteissa pahoinvointia. En oikein osaa arvostaa tai ottaa vakavasti sellaisia ihmisiä ja sellaista kommentointia, joka perustuu lähinnä luulopuheille ja tarpeelle tuomita jokin/jotain. Ei väliä onko kyse politiikasta, jostain ajankohtaisesta asiasta vai itselleni tärkeästä aiheesta. Sivistymättömään huuteluun ilman riittävää taustatietoa ja selonottoa törmää kaikkialla. Etenkin "eläinsuojelijoiden" kokoontuessa pohtimaan päivän polttavia puheenaiheita.

Tänään se on ollut raviurheilu. Oikeutta eläimille -järjestö jakoi Facebook-seinällään linkin uutiseen, jossa kerrottiin joitain päiviä sitten voittonsa jälkeen radalle menehtyneestä suomenhevosesta. Sanottakoon, että Iltasanomien uutisointi aiheesta (ja vastaavista tapauksista aiemminkin) on kaikessa suurpiirteisyydessään käsittämättömän kylmää ja tragediahakuista. Juuri viileämpää ja välinpitämättömämpää kuvaa ei raviurheilusta voisi antaa - "harmittelun" oli koettu olevan riittävä verbi kuvaamaan hevosen valmentajan järkytystä tapahtuman jälkeen. Joka tapauksessa kyseinen jako on kerännyt nyt ~150 kauhistelevaa kommenttia, yli 120 jakoa ja saanut louskuttajat jälleen koolle. Kaikki vakioargumentin ihmisen ahneudesta, raakuudesta, yksittäisistä ylilyönneistä ja eläinten silmittömästä alistuksesta on käyty läpi. Joku jopa toivoi raviurheilun korvaamista laukkaurheilulla. Lajin harrastajat ovat puolustautuneet onnettomasti. Ei ihme, että meitä pidetään luku- ja kirjoitustaidottomina. Valtaosa tosiaan vaikuttaa siltä. Ei ole vaikeaa ymmärtää, että lähes kaikki negatiivinen suhtautuminen perustuu epäreilulle uutisoinnille, ennakkoluuloille ja tietämättömyydelle. Suomalaiseen tapaan kaikki se puretaan inhon kohteen niskaan hyökäten, mieluiten suurella joukolla.

Tänä vuonna raviradalle on menehtynyt 11 hevosta. Osa sydänperäisten ongelmien (rytmihäiriö tai aortan repeäminen) ja loput onnettomuuksien seurauksena. Suomessa ajetaan lähes 600 ravit joka vuosi, kilpailevia hevosia on Hippoksen tilastojen mukaan vuosittain hieman alle 8000. Keskimäärin kolme hevosta menehtyy radalle joka vuosi. Tämä vuosi on ollut siis poikkeuksellisen surullinen, eikä vieläkään ylletä kansainvälisesti merkittäviin lukuihin. Huvikseni (kiukuissani) etsin tilaston Brittien laukkakilpailuissa menehtyneistä hevosista. Löysin erittäin mielenkiintoisen sivun (tsek): 2783 päivän sisällä Briteissä on laukkaradalle menehtynyt 1162 hevosta. Niinkin sivistyneessä, siistissä ja sääntöjä arvostavassa maassa keskimäärin joka toinen päivä kuolee yksi hevonen kilpailujen yhteydessä. Vastaavanlainen listaus löytyy New York Staten alueella tapahtuneista onnettomuuksista sekä ravi- että laukkakilpailuista vuosina 2009-2013. Tänä aikana 769 hevosta menehtyi. Tottakai meidän kilpailu- ja hevosmäärämme on vaatimattomia verrattuna yllämainittyjen alueiden vastaaviin lukuihin, mutta silti emme yllä lähellekään yhtä suureen kuolleisuuteen. Kertooko 11 menehtynyttä julmasta, eläimen henkeä uhkaavasta huvittelusta vai huolellisuudesta ja hyvästä hevosenpidosta?

Polttava argumentti: kuolemaan johtava ylirasitus. Suurin osa sydänperäisistä kuolemista johtuu synnynnäisistä tai iän tuomista haurastumista, jotka pettävät kovassa rasituksessa. (Vastaavanlainen esimerkki löytyy kansainvälisen esteratsastuksenkin puolelta.) Terve sydän pettää harvoin, joten on harhaanjohtavaa puhua vain ylirasituksesta. Normaali kilpailurasitus on liikaa huonolle sydämelle, terve ja treenattu sydän suoriutuu vastaavasta rasituksesta ongelmitta. Sydänongelmia ei juuri koskaan voida havaita ennalta - väite hevosen piiskaamisesta tietoisesti kuolemaan on sekä mauton että loukkaava.

Piiskan käytöstä ja onnettomuuksista on turha edes kirjoittaa. Sen verran yleis- ja taustatietoa täytyisi keskusteluun osallistuvalla olla, että ravikilpailusääntöjen ajovitsa-osa sekä nopeuden vaikutukset onnettomuuksien todennäköisyyteen/lopputulokseen olisivat selvillä. Pitäisi olla itsestään selvää, ettei kettinkimies edusta sääntöjä noudattavaa enemmistöä. Ainakin aikuisten ihmisten täytyisi käsittää myös se, että kun vauhtia on yli 50km/h niin pienikin virhearvio johtaa nopeasti onnettomuuteen. Pitkä- ja herkkäjalkaiselle hevoselle niissä vauhdeissa sattuvat onnettomuudet ovat usein kohtalokkaita. Lopettaminen ei usein ole huono päätös jos vaihtoehtona on jopa vuosien parantumisprosessi. On epäreilua syyllistää ja tuomita omistaja, joka valitsee lopetuksen. Olivat siihen johtaneet tapahtumat sitten mitä tahansa. Vakavat loukkaantumiset ovat juoksemaan jalostetulle ja kasvaneelle hevoselle aina kova paikka.

Pidin Oikeutta eläimille -järjestöä kohtuullisen vakavastiotettavana. Arvostan eläinten puolesta tehtyä työtä ja jokaista herätettyä keskustelua, mutten käsitä, mitä etua kenellekään on siitä, että siirrytään Iltalehti-tasoiseen klikkauskalastukseen. Provosointi ilman riittävän taustatiedon tarjoamista ei koskaan johda rakentavaan keskusteluun. On väärin tarttua yksittäisiin uutisotsikoihin ja yksittäisiin tapauksiin. En usko, että Valtruskan taustajoukot tahtovat, että heidän hevosensa tapaus nostetaan esimerkiksi siitä, kuinka kammottavaa toimintaa raviurheilu on. Hevosurheilusta täytyisi keskustella ilmiönä. Hevosia vammautuu ihmisten tuottamuksesta (on hyvä tarkistaa sen oikea merkitys) päivittäin. Tänä vuonna auton alle jääneitä on vähintään yhtä monta kuin raviradalle menehtyneitä. Tietämättömyys ja piittaamattomuus aiheuttavat kamalia onnettomuuksia, liian moni hevonen viettää elämänsä räikeästi riittämättömissä oloissa eikä huomiota kiinnitetä moneen muuhunkaan oikeasti merkittävään asiaan. Tasapuolisuuden vuoksi: niitä löytyy runsaasti myös ratsastusurheilun puolelta.

Tällä hetkellä saan katsoa raviurheilua kaikista niistä näkökulmista mistä sen haluankin nähdä. Sotilas edustaa kaikkea sitä mitä ravihevosissa ihailen, nuorten starttihevosten seuraaminen taustajoukoista käsin on mahtavaa ja olen lapsellisen ylpeä siitä, että saan toimia kilpailueläinlääkärin avustajana. Saan nähdä, tehdä, keskustella ja vaikuttaa. Yhtenä päivänä voin fiilistellä upeasti liikkuvaa ja käyttäytyvää eläkeläistäni, toisena saan ottaa vastaan radalta palaavaa iloista varsaa ja kolmantena pystyn puuttumaan epäkohtiin ja osallistumaan oikeasti tärkeäksi kokemaani työhön. Ihan tosissaan rakkaudesta lajiin. Saman kokemuksen soisin jokaiselle arvostelijalle.

PS. Kerrankin MTV yllätti. Draaman sijaan vastauksia hevosten kilpailuttamisesta ja terveydestä. Tsek.