Miten tiivistäisi ohi hujahtaneet puolitoista vuotta... Armeijan jälkeen kaikki oli vähän sekaisin. Palasin kyllä syksyllä kouluun, jatkoin vanhassa työpaikassani ja elämä rullasi lähes vanhaan malliin, mutta mistään ei oikein saanut enää kiinni. En tainnut koskaan kotiutua Lappeenrantaan ja oma yksiöni oli ehkä edellistäkin asuntoa kurjempi paikka - etenkin Ismon osoittauduttua mukavan kotikissan sijaan suoraan saatanasta seuraavaksi. Hain viime keväänä kouluun Tampereelle ja pääsin jatkamaan liiketalouden opintojani TAMKiin. Olin tosin päättänyt muuttaa joka tapauksessa.

En ole luultavasti koskaan tehnyt yhtä hyvää päätöstä. Tällä hetkellä kaikki on hyvin! Jaan kodin ihanan miehen kanssa, viihdyn koulussa ja nykyisessä työpaikassani, Sotilas asuu parhaassa mahdollisessa tallissa ja Ismokin on hieman tasoittunut. (Tosiaan, kiltti ja vaivaton pikkukisu olikin pureva ja raapiva röyhkimys.)

Olen siirrellyt blogia hissukseen (kohta siis jo vuoden...) Bloggerista Wordpress-alustalle ja oman domainin alle. Vanhojen tekstien muotoiluja tulen korjailemaan vielä ainakin seuraavan vuoden, mutta muuten kaikki alkaa olla paikoillaan. Kaikki vanhat tekstit ja kuvat vuodesta 2011 alkaen löytyvät siis myös täältä!

[caption id="attachment_1373" align="aligncenter" width="1200"] Helmikuu 2018. Olemme saaneet lainata Ottoa ilahduttavan usein viimeaikoina![/caption]

Haluan aloittaa Sotilaan vuosikertomuksen positiivisista asioista. Jokseenkin rankan vuoden jälkeen nautin joka ikisestä päivästä terveen ja iloisen hevoseni kanssa. Meillä on nyt puitteet kunnossa (vaikka maneesi puuttuukin), mukava talliporukka ja tukena monenlaista ratsuttajaa, opettajaa ja muuta hevosalan ammattilaista. Ja kuten kuvasta näkyy niin Tampereelle muuttanut Ottokin kuuluu taas tiimiin!

[caption id="attachment1426" align="aligncenter" width="1000"] Huhtikuu 2017. Kristina Lindblad kävi keväällä lähes viikoittain ratsuttamassa ja opettamassa silloisella kotitallillamme.[/caption]

Alkutalvi 2016 sujui hyvinkin rauhallisesti peruskuntoa rakentaessa. Keväällä 2017 treenasimme yhdessä ja erikseen muutaman eri ammattilaisen silmien alla. Kävimme kahlailemassa tallin omassa rannassa ja maastoja (sekä maastoseuraa) riitti lämpenevien kevätiltojen iloksi. Sitten saapui laidunkausi. Sotilaskin pääsi laiduntamaan ruunalaumassa ihanille viljellyille laitumille, joskin vain päivisin tarhausajan verran.

Pörröisiä talvikuvia voi käydä katselemassa täällä, ja kevään treenikuvia täällä.

[caption id="attachment1427" align="aligncenter" width="930"] Toukokuu 2017. Laidunmaisemat eivät jättäneet toivomisen varaa.[/caption]

Aikaisemmin Sotilas on ollut aina lauman pohjimmainen. Se ei ole koskaan oikein ymmärtänyt sosiaalisia juttuja ja vetäytynyt hieman syrjemmälle muiden selvitellessä välejään. Nyt ensimmäistä kertaa poikaporukassa tilanne oli aivan toinen. Varsamaisen nahistelun ja pienen paininkin jälkeen Sotilas oli oman laumansa herra. Johtajan rooli ei luonnistunut entiseltä koulukiusatulta kovin hyvin, mutta ainakin karkea diktaattori itse vaikutti kovin tyytyväiseltä asemaansa. Sitä iloa kesti muutaman viikon.

Lisää kuvia laidununelmasta voi käydä katselemassa täällä.

[caption id="attachment_1415" align="aligncenter" width="993"] 27. kesäkuuta 2017 sain viestin, että Sotilas on telonut itsensä kesken täysin tavallisen laidunaamun.[/caption]

Tässä on oikeastaan koko loppukesä ja seuraava syksykin tiivistettynä yhteen kollaasiin. Niin tasaista ja paljasta nurmilaidunta ei olekaan, etteikö sieltä löytyisi jotain millä itseään satuttaa. Kaikista etsinnöistä huolimatta jäi mysteeriksi mihin Sotilas kylkensä repi, mutta lopputuloksena oli kymmenisen senttiä syvä kyljen myötäinen repaleinen pistohaava. Reikään mahtui pahimmillaan kaksi sormea. Kylkiluut ja suuremmat elimet säästyivät, mutta kyljen lihaksista ei voi sanoa samaa. Ensimmäistä kertaa olin kiitollinen Sotilaan epätavallisen korkeasta kipukynnyksestä. Haava täytyi pitää auki ja puhtaana, ja pahimpien helteiden aikaan se tarkoitti melkoista kaivelua ja painehuuhtelua.

[caption id="attachment_1441" align="aligncenter" width="1024"] Syyskuu 2017. Jos vammakohta olisi sijainnut viitisen senttiä edempänä, voisi olla että satuloinnista voisi edelleen vain haaveilla.[/caption]

Haavanhoito sujui onneksi ongelmitta ja reikä parani hyvin. Pitkä ja raju antibioottikuuri sen sijaan sai koko hevosen nahistumaan. En ole koskaan nähnyt Sotilasta yhtä kuivahtaneena ja kiillottomana. Mutta hengissä säilyi. Ruhjotusta kyljestä seurasi kuitenkin lisävaivaa vielä kuukausiksi.

Kaikesta suojittamisesta ja varjelusta huolimatta Sotilas polki toipilasaikana etukenkänsä irti pahimmillaan kahdesti viikossa. Se näkyy kavioissa edelleen. Kylki vaikuttaa oikean puolen liikkeisiin vieläkin toisinaan ja irtokenkiä saa kaivella tarhasta muutaman viikon välein.

[caption id="attachment_1440" align="aligncenter" width="1024"] Joulukuu 2017, Orivesi.[/caption]

Syyskuussa 2017 Sotilas muutti Lappeenrannasta pienelle maalaistallille Orivedelle, reilun puolen tunnin matkan päähän Tampereelta. Kävin katsomassa paikkaa ensimmäisen kerran jo keväällä ja rakastuin lämminhenkiseen pikkutalliin heti. Kaksi ulkokenttää, uusittu talli, oma ranta ja autottomat maastot houkuttelivat kovasti ja hoitokin vaikutti olevan kohdallaan. Pian muuttomme jälkeen kaikki kuitenkin muuttui. Lähes koko tallihenkilökunta vaihtui, ja tallin hyvä fiiliskin katosi samalla ovenavauksella.

Talven tullessa hieman vasemmalla kädellä hoidetut puitteet johtivat viikkojen treenitaukoihin ja kurjaksi muuttunut ilmapiiri alkoi näkyä vähitellen Sotilaassakin. Olimme kireitä ja huonosti voivia molemmat. Parin kuukauden kärvistelyn jälkeen pakkasin hevoseni ja tavarani - muutimme joulukuun puolivälissä Hovin ratsutilalle Vesilahteen.

Ikävöin aikoinani pitkään ihanaa pientä maneesitalliamme Lappeenrannan Joutsenossa (jossa asuimme 2015), mutta nyt uskaltaisin varovasti kehaista että asiat ovat vielä sitäkin paremmin. On ihanaa että Sotilaan arki rullaa luotettavasti ja ympärillä on mahtava aktiivinen yhteisö monenlaisia hevosia ja harrastajia. Saan joka päivä uutta energiaa omaankin tekemiseen.

[caption id="attachment_1454" align="aligncenter" width="1000"] Tammikuu 2018. Sotilaskin oli oikeastaan aika iloinen, että saimme Oton taas takaisin.[/caption]

Tällä hetkellä jatkamme siitä mihin olemme jo niin monta kertaa jääneet. Perusratsastusta, perusratsastusta, perusratsastusta. Lumisateiden jälkeen kenttien pohjat huollettiin ihanaan kuntoon, hankea riittää ja meillä on halutessamme mahdollisuus päästä myös Niihamaan ratsutettavaksi. Jonkin verran varuste- ja ruokintamuutoksia on tehty ja jotain on vielä tulossakin.

Tavoitteita en uskalla tulevalle keväälle asettaa, mutta jos syksyyn mennessä olisi kolme askellajia ja muutamia kouluradan temppuja hanskassa. Mutta aikaahan meillä riittää, kunhan muistetaan nauttia siitä.