Hevonen on kaikesta jalostuksesta ja kesyttämisestä huolimatta vaistojensa varassa toimiva saaliseläin, jonka ensimmäinen, ja kaiken koulutuksen ohittava reaktio on paeta pelästyessään. Sellainen hevonen, joka ei ikinä pelästy mitään, on se joka makaa aamiaisleipäsi päällä, tai työntää horsmaa pellon reunassa. -- Liikennevarminkin hevonen voi säikähtää ohi kiitävää autoa, ja säikähtäessään olla yhtä arvaamaton liikkeissään kuin tuo autoilijoiden suuresti kunnioittama sarvipää.
Satutko tietämään, että keskivertohevonen painaa noin sata kiloa ENEMMÄN kuin hirvi, ja saa täten aikaan vähintään yhtä pahaa jälkeä konepellillä pötkötellessään. Sivuseikkana mainittakoon, että hevosen kyydissä on myös ratsastaja, joka siis useimmiten on ihminen.
Vauhdin pudottaminen hevosen ohittaessasi ei maksa sinulle mitään. Se ei vaikuta perillepääsyn aikatauluun kuin sekunteja. Sen sijaan hevoseen törmääminen maksaa henkiä. \_Muista, että henki jonka säästät voi olla omasi._

***

Tätä tekstiä on jaettu tänä syksynä todella monessa paikassa. Se on hieno juttu ja toivottavasti mahdollisimman moni ei-hevosihminen on nähnyt ja lukenut sen. Viime viikkoina olen kovasti toivonut, että joku pudottaisi kyseisen tekstin muutaman meitä vastaantulleen autoilijan postilaatikkoon. Me asutaan sellaisessa paikassa, että maastolenkki alkaa väistämättä kilometrin kävelyllä asfalttitietä pitkin. Onneksi tämä "kotitie" on autoilijoiden osalta pääasiassa rauhallinen ja sen jälkeen käytettävissä on käytännössä rajattomasti ihania hiekkateitä. Valitettavasti myös autoilijat  ilmeisesti ottavat ilon irti lähes autioista teistä, joilla on hyviä mutkia ajaa vaikka vähän rallia. Joidenkin rallinajo on viimeaikoina päättynyt paniikkijarrutukseen kun mutkan takaa onkin tullut hevonen. Pahimmillaan ralli on jatkunut heti ensijärkytyksen jälkeen, ratsukosta välittämättä.

Sotilas ei pelkää autoja (ei myöskään niitä kaikkein törkeimmin ohittavia) ja itse olen liikkunut hevosen kanssa paljon muun liikenteen joukossa, joten asiallinen liikennekäyttäytyminen onnistuu molemmilta. Vaikka itse toimisi moitteettomasti niin välillä tuntuu, että taito pelastautua on ainut keino, jolla tuolla selviää hengissä. On käsittämätöntä, että kerta toisensa jälkeen samat autot ajavat vastaan älytöntä vauhtia ja tekevät äkkijarrutuksen heti kun havaitsevat hevosen. Ja noilla teillä autoilija näkee hevosen pahimmassa tapauksessa vasta ollessaan kohdalla. Silloinkin kun näkyvyyttä on, osa autoilijoista ei ymmärrä tai ei vain jaksa nähdä vaivaa noteeratakseen ratsastajan käsimerkkejä hiljentämisestä. Joskus todella tekisi mieli unohtaa kaikki hyvät käytöstavat ja/tai kääntää hevonen poikittain tielle. En kuitenkaan ole todennut yhtäkään typerää autoilijaa oman terveyden riskeeraamisen arvoiseksi. (Huomatkaa, että ylläoleva teksti on vain muutaman kappaleen poiminta pidemmästä tekstistä. Se löytyy joka toisen hevosihmisen facebook-seinältä.)

Toinen täysin käsittämätön ihmisryhmä piittaamattomien autoilijoiden lisäksi ovat piittaamattomat koiranomistajat. Autoilijat riskeeraavat myös oman henkensä leikkiessään hirveä painavamman eläimen kanssa, mutta koiraa irrallaan pitävä ihminen ei häviä mitään, vaikka koira syöksyisikin hallitsemattomasti ohi kulkevan hevosen jalkoihin. Tottakai ei-hevosihmisen on vaikeaa ymmärtää, että etenkin asfaltti on kengitetylle hevoselle erittäin liukas alusta ja ettei hevonen ole täysin peloton eläin silloinkaan kun sillä on ratsastaja selässä, mutta koira ei kaikesta siitä ymmärtämättömyydestä huolimatta kuulu yleiselle tielle juoksemaan. Sotilas tulee koirienkin kanssa ihan kivasti toimeen ja oman pihan vuhvelit ovat tuttu ja kiva juttu, mutta vieraasta pihasta syöksyvä koira todennäköisesti säikäyttää sen silti. En ratsasta kenenkään pihoja pitkin ja pyrin vaihtamaan tien toiselle puolelle jos jollakin pihalla on koira irrallaan tai sidottuna tai jos koiranulkoiluttaja tulee tiellä vastaan. Silti jokaisella ratsastusreissulla saan kotitienkin ajan pelätä, milloin jostakin pihasta syöksyy koira. Ei yksikään ole ollut aggressiivinen, lähinnä uteliaita kaikki, mutta kauhukuva asfaltin ja pelästyessään nurin liukastuvan hevosen väliin jäämisestä on silti niin vahva, että ymmärrystä ei riitä yhdellekään koiranomistajalle, joka antaa hurttansa juoksennella vapaana pitkin teitä. Tykkään koirista ja niin tykkää Sotilaskin, mutta me emme halua yhtäkään sellaista jalkoihimme minkään nurkan takaa!

Huhhuh, anteeksi. Olen viimeaikoina vähitellen kypsynyt tähän meininkiin. Onneksi Sotilas sopeutuu nopeasti mihin tahansa ja sen kanssa voi aina lähteä turvallisin mielin. Ainakin lähes aina - viime ratsastusreissulla sain pehmeillä kolmipaloilla melkoisen viileää kyytiä ja niin notkeita hirviloikkia, että meinasin nauraa itseni alas satulasta. On oikeastaan aika loistavaa, että Sotilaskin on nykyään aina välillä vähän pipipää. Se on herännyt mukavasti henkiin ja oikeissa tilanteissa se käyttäytyy kuitenkin aina täydellisen järkevästi. Ja onneksi suurin osa autoilijoista ja osa koiranomistajistakin on mukavaa ja kohteliasta porukkaa, joiden kanssa on ilo olla liikkeellä samaan aikaan. (Ja helpotti kummasti, kun sai avautua aiheesta. Huh.)

Sotilas tuoksuu pesun jäljiltä epäilyttävästi hunajaiselta ja karamellilta. Huomiseksi on luvattu auringonpaistetta ja oma henkinen tasapainoni palasi mukavasti balanssiin kun kyyti huomiselle varmistui ja sain Sotilaan pestynä karsinaansa. Kyllä tämä tästä. Kysymyksiä kysymyspostausta varten on aikaa laittaa 19. päivään saakka. Vuosipäivämme kunniaksi julkaisen kysymyspostauksen seuraavana päivänä. Hyvää yötä! :)