Astuin uudessa työpaikassa kokoani suurempiin saappaisiin, bloggaaminen vaihtui yht’äkkiä päätoimittajan tehtävään ja valokuvaaminen alkoi tuntua entistä vahvemmin työltä. Monta kertaa tuntui siltä, että elän jonkun toisen elämää.

Identiteettini oli yhtä levällään viimeksi neljä vuotta sitten. Silloin ratkaisin tilanteen jättämällä opintoni kesken ja lähdin armeijaan.

Sekä silloin että nyt arkeni tutuin kiintopiste oli sairasteleva hevoseni, joka loukkasi itseään jälleen viime kesänä.

Aloitin Hevoslehti RIDE!:n päätoimittajana huhtikuussa 2019. Teimme vuoden aikana ihan valtavasti töitä tuodaksemme lehden sille tasolle mihin mahtava tiimimme parhaimmillaan pystyy. Samalla kasvatimme verkostojamme ja hyppäsimme mukaan moneen hienoon projektiin. Huhti-elokuussa olin reissussa parikymmentä viikonloppua.

Osaan tarvittaessa työntää introverttiset piirteeni ja tarpeeni sivuun, mutta pidemmän päälle se syö akut epäterveellisen tyhjiksi. Syksyllä takki oli tosi tyhjä. Kuvauskausi päättyi vasta HIHS:in jälkeen ja loppuvuosi kului lähinnä akkuja ladaten. Kyse ei todella ollut mistään voimauttavasta mindfullness-kaudesta. Voimat vain loppuivat. Taisin ensimmäisen kuukauden aikana katsoa kymmenen kautta Greyn Anatomiaa ja söin pastaa kymmenellä eri tapaa. Ontuva Sotilas teki marraskuusta entistäkin tuulisemman.

Talvella olimme Sotilaan jalkapulmien kanssa siinä tilanteessa, että hiljaa mielessäni valitsin jo lopetuspäivän.

Sotilas tuli viime kesänä naapurilaitumesta karanneen hevosen potkimaksi ja loukkasi siinä rytäkässä itseään sieltä täältä. Akuuttien ruhjeiden parannuttua ehdimme elää hetken kevyttä harrastehevosen arkea, mutta ongelmat palasivat.

Joulukuussa lämpökuvat ohjasivat tutkimukset toiseen takavuohiseen, jota olemme siitä saakka tutkineet ja hoitaneet. Tulehdusta on piikitetty nyt kahdesti ja maaliskuussa nivel röntgenkuvattiin tavanomaisin pienin löydöksin. Eläinlääkäri arvioi, että jos tilanne ei piikityksen jälkeen lainkaan parane, on ennuste käyttöhevoseksi huono. Viime viikolla Sotilas ravasi kuitenkin vihdoin puhtaasti. Voisimmeko saada vielä ensi kesän?

Nyt tuntuu siltä, että olen kasvanut paikalleni RIDE!:n keulalla, päivätyössäni täytän saappaani ainakin jo puoliksi ja nautin valokuvaamisesta jälleen valtavasti.

Ennen koronaa tämä kausi näytti huimalta sekä valokuvaajana että toimittajana. Kalenterit kuitenkin tyhjenivät yhdessä yössä. Pienen alkupettymyksen jälkeen olen oikeastaan ihan tyytyväinen tilanteeseen. Sain viimeisteltyä uudet kotisivut ja koottua vihdoin ajantasaisen portfolion. Nyt on hyvä hetki palata bloggaamisenkin pariin!

Ennen kaikkea ehdin olla hetken aloillani. Vauhdissa helposti unohtuu, kuinka tärkeää pysähtyminen onkaan.

Ja mitä Sotilaaseen tulee, niin elämme päivä kerrallaan. Tein luopumiseen liittyvää surutyötä pitkään jo talvella ja olen aika rauhallisin mielin tulevaisuuden suhteen. Olemme saaneet yhdeksän hienoa vuotta ja jokainen päivä on tähänkin saakka ollut jatkoajan jatkoaikaa.

Kurkkaa portfolioni täältä!

Uudet kuvasivut löydät täältä!