Olen kuvannut nyt puolisen vuotta Canonin peilittömällä R5-kameralla.

Minua palveli pitkään ja erinomaisesti Canon EOS 6D, jonka shutter countin lähestyessä 300 000 (joka on kaksi kertaa kyseisen sulkimen arvioitu käyttöikä) tuli uuden työvälineen hankinta ajankohtaiseksi. Mietin sekä 5D- että R-sarjaa, mutta erityisesti supernopea sarjakuvaus ja työnantajani taloudellinen tuki saivat kääntymään peilittömien puoleen.

Ennakkovarasin R5-rungon pian sen julkaisun jälkeen kesällä 2020. Alun perin toimitusten piti alkaa jo syksyllä, mutta todennäköisesti kiitos koronapandemian, kamera saapui vasta tammikuussa 2021. Rungolla on hintaa noin 4 800 euroa.

Moni oli etukäteen sitä mieltä, että työskentelyni mullistuu, kun siirryn vuonna 2012 julkaistusta peilirungosta lähes kymmenen vuotta uudempaan peilittömään. Sen perusteella odotukseni olivat hurjan korkealla ja ensikosketus R5:een oli jopa hienoinen pettymys. Kameran parhaat puolet ovat kuitenkin tulleet esiin vasta ajan myötä.

Nyt olen saanut tutustua uuteen kameraani kutakuinkin kaikkina vuodenaikoina ja Suomen kaikissa sääolosuhteissa, joten haluaisin esitellä sen teillekin.

Erityisesti minua kiinnostivat nopea sarjakuvaus ja eläimen silmät tunnistava tarkennus.

Sarjakuvausnopeus on enimmillään 20 kuvaa sekunnissa, kun käytössä on elektroninen suljin. Mekaanista suljinta käyttäessä sarjakuvauksen huippunopeus on 12 kuvaa sekunnissa, mikä sekin on noin kaksi kertaa nopeampi kuin nopeimpien peilillisten runkojen sarjakuvaus. Tämä on itse asiassa aika suuri plussa, vaikka kuvia tuleekin otettua nyt määrällisesti enemmän kuin aiemmin.

Yksi etukäteen kiinnostavimmista ominaisuuksista oli älykäs automaattitarkennus, jonka pitäisi tunnistaa ihmisen tai eläimen silmät ja seurata niitä. Teoriassa tarkennus pysyisi vauhdissakin juuri siellä missä pitää. Ihmisiä kuvatessa tämä toimii loistavasti! Ainakin koirien ja lintujenkin kanssa ominaisuus on tiettävästi toiminut hyvin, mutta minun kokemukseni mukaan tarkennusvarmuus on hevosten kohdalla liian heikko.

R-sarjan kameroille on oma objektiivisarjansa, mutta adapterin kanssa niissä voi käyttää myös “tavallisia” EF-objektiiveja.

Minun linssivalikoimaani kuuluvat Canonin 70-200mm f2.8 L III ja 100-400mm f3.5-5.6 L II sekä Sigma Art 50mm f1.4. Käytännössä jokaisen tarkennus ja piirto parani rungon vaihtamisen myötä - adapterista huolimatta. Olen pohtinut 70-200mm vaihtamista RF-versioon, mutta sillä on hintaa melkein 3 000 euroa, enkä tiedä saisinko sille rahalle kuitenkaan riittävästi vastinetta.

Myös välineiden paino säilyi kutakuinkin ennallaan, sillä R5-runko painaa akun ja muistikortin kanssa noin 740 grammaa. Muotoilunsa puolesta kamera sopii hyvin pieneenkin käteen ja on tukeva pidellä. Ja ennen kaikkea - kamera ei tunnu lainkaan muoviselta!

Uutta oli, että SD-korttien lisäksi tässä kamerassa voi käyttää CFexpress-muistikortteja. Ne ovat tällä hetkellä nopein muistikorttimalli ja niiden pitäisi kestää huomattavasti enemmän esimerkiksi kovaa kulutusta ja lämpötilanvaihtelua.

Hintakin tosin on sen mukainen - käyttämäni AgfaPhoton 512GB kortti maksaa 700 euroa. Muistikortti tuli samassa paketissa kameran kanssa ja sijoittaisin tällaiseen vain jos kuvaisin ahkerasti 4K- tai 8K-videoita.

Suurin ja tärkein kysymysmerkki oli akunkesto.

Otan keskivertona ravipäivänä noin 3 000 kuvaa ja R5 arvosteluissa uudenkin LP-E6NH-akun kestoksi arvioitiin vain hieman yli 300 kuvaa. Huonoimmassa mahdollisessa tapauksessa olisin siis saattanut tarvita yhden tapahtuman kuvaamiseen kymmenen akkua, joista jokainen maksaa sata euroa.

Se huoli oli turha. Kuvaan tällä hetkellä kahdella alkuperäisakulla ja yhdellä tarvikeakulla ja ne ovat riittäneet mainiosti kaikissa olosuhteissa. En ole pitkään aikaan tarkkaillut kuvamääriä, mutta puhelimen kuva-arkistot kertoivat, että yhdellä alkuperäisakulla olen päässyt noin 3 600 kuvaan ja varausta vielä jäikin 35%.

Yksi pieni mutta akkuasiaan kuitenkin liittyy. Akun tyyppi, kunto ja varaus vaikuttavat olennaisesti siihen, kuinka nopeaa sarjakuvausta voi käyttää. Juuri sarjakuvauksen vuoksi olen itse suosinut alkuperäisakkuja. Sarjakuvauksen maksiminopeuteen vaikuttavat kuitenkin myös monet muut seikat:

“Nopea jatkuva kuvaus voi olla hitaampaa seuraavien tekijöiden mukaan: akun varaustaso, ympäristön lämpötila, välkynnänpoisto, valotusaika, aukkoarvo, kohteen olosuhteet, kirkkaus, tarkennustoiminta, objektiivin tyyppi, salaman käyttö, kuvausasetukset ja muut olosuhteet.” - Tuotteen käyttöopas, Canon.

R5 tarjoaa ihan valtavan valikoiman erilaisia asetuksia ja vaihtoehtoja.

Jo pelkästään erilaisia suljinvaihtoehtoja on kolme ja katsottuani YouTubesta toistakymmentä ammattilaisten tekemää testiä niiden eroista urheilukuvauksessa, en vieläkään oikein tiennyt mikä pitäisi valita.

Päätin luottaa siihen, että kyllä tämäkin laite käyttäjäänsä opettaa ja ajan myötä olenkin löytänyt varsin kelvolliset perusasetukset, joilla työskentely on helppoa.

Myös näytöt, valikot ja näppäimet voi muokata ja järjestellä juuri omaan työskentelyyn sopiviksi. Olen tehnyt joitakin pieniä muutoksia, vaikka pääosin olen varsin tyytyväinen Canonin valmiisiin valintoihin. Jos kaipaan esimerkiksi mahdollisuutta vaihtaa tarkennustavasta toiseen (vaikkapa tavallisesta pistetarkennuksesta silmät tunnistavaan tilaan) nopeasti kesken kuvauksen, voin tehdä sen yhtä nappia painamalla.

Toinen kätevä ominaisuus on tarkennuspisteen valinta kosketusnäytöltä kuvauksen aikana. Voin katsoa etsimen läpi ja samalla koskettaa peukalolla pimeän kosketusnäytön oikeaa yläkulmaa siirtääkseni käytössä olevaa tarkennuspistettä. Etenkin raveja kuvatessa hevosia kulkee jatkuvasti täysin vastakkaisiin suuntiin, jolloin tarkennuspisteen paikkaa täytyy vaihtaa edestakaisin laidasta toiseen.

Vasta jälkikäteen olen tajunnut, kuinka järjettömän kokoisia kuvia kamera itse asiassa tekeekään.

Täysikokoisen CR3-raakakuvan koko on noin 45,1Mt. Se tietysti oli ennakoitavissa, koska R5-rungossa on 45 megapixeliä, mutta en ollut varautunut siihen millaisia haasteita aiempaa suurempien tiedostojen käsittelyyn liittyy.

Urheilukuvauksessa en tarvitse täyttä resoluutiota ja kamera onneksi tarjoaa mahdollisuuden kooltaan noin puolet pienempiin CRAW-kuviin. Silti kuvien käsittely ja arkistointi tuottaa päänvaivaa. Esimerkiksi vuoden 2018 Macbook Pro on kuvia käsitellessä niin kovilla, että joudun lähitulevaisuudessa vaihtamaan sen johonkin vielä tehokkaampaan malliin.

Adobe Lightroomin väriprofiilit ja CR3-tiedostot.

Kun R5 julkaistiin, paljastui, että Canon on tehnyt muutoksia myös raakakuvien tiedostomuotoon. Tovi sen jälkeen Lightroomkin siirtyi uuteen aikaan ja päivittyi tukemaan uusia CR3-tiedostoja. Yksi melko tärkeä juttu jäi kuitenkin puuttumaan - väriprofiilit.

Jostain syystä uudelle tiedostomuodolle ei ole saatavilla lainkaan Canon-väriprofiileja eivätkä Adoben omat vakioprofiilit osu lähellekään Canonin tulkintaa kuvan sävyistä ja syvyyksistä. Jos väriprofiili on vielä vieras käsite, on esimerkiksi Sleeklens selittänyt sen aika hyvin:

“Lightroomin väriprofiilit ovat joukko ohjeita, jotka auttavat ohjelmistoa näyttämään kuvan; ne sisältävät informaatiota väriavaruudesta, valkoisten ja mustien sävyjen syvyydestä sekä värien jakautumisesta kuvan sävyjen välillä. Väriprofiili asettaa rajat sille, kuinka paljon väritietoa kuvassa on.”

Toisin sanoen raakakuvien käsittely lähtee tilanteesta, jossa valkoinen on harmaata, musta on harmaata ja kaikki värit ovat enemmän tai vähemmän harmaita. Canonin kamerat ovat tunnettuja syvistä ja kylläisistä sävyistään, mutta kamerakohtaisten väriprofiilien puuttuessa se ominaisuus käytännössä menetetään. Se on pitkä miinus.

Huolellisella käsittelyllä lopputulos on aika hyvä ja harrastajat ovat luoneet omia väriprofiilejaan, mutta prosessi on työläs (urheilukuvaus on, tai ainakin pitäisi olla, pitkälti nopeaa sarjatyötä) eivätkä sävyt ole heränneet kunnolla takaisin eloon minun kuvankäsittelytaidoillani.

Jälkikäteen ajateltuna hevosvalokuvaajan olisi viisaampaa valita R6.

Samaan aikaan R5 kanssa julkaistiin ominaisuuksiltaan hieman erilainen R6, joka on myös hinnaltaan maltillisempi, noin 2 900 euroa.

R5 ja R6 hinnanero muodostuu pitkälti megapixeleistä, joita kutosessa on noin 20. Kutosen kanssa joutuu myös tyytymään 4K-videoon, 8K sijaan. Lisäksi siitä puuttuu CFexpress-korttipaikka ja muotoilussa on hieman eroa - esimerkiksi Canonille tyypillinen pieni näyttö kameran päältä on jätetty pois. Kameroita voi vertailla tarkemmin täällä.

Olennaista tietysti on, että saako rahalleen vastinetta, etenkin kun puhutaan tämän hintaluokan laitteista. R5 ei välttämättä ole hevosvalokuvaajalle paras vaihtoehto, koska kaikki urheilukuvausta ajatellen merkittävät ominaisuudet voisi saada melkein 2000 euroa edullisemminkin.

Jos peilittömään Canoniin siirtyminen kiinnostaa, neuvoisinkin hevosvalokuvaa valitsemaan ennemmin R6.