Kirjoitin tätä pitkin viime viikkoa ja ajattelin, että viikonloppuna on hyvin aikaa viimeistellä ja julkaista postaus... Aikaa oli kyllä hyvin, mutta käytin sen tehokkaasti kissan kanssa eläinlääkärissä. Vanhana ja ylipainoisena uroksena Ismo on virtsatieongelmien suurinta riskiryhmää, ja sellaisia on riittänyt koko tämän viikon iloksi. Etenkin reilu pillerilääkintä kolmesti päivässä on ollut ihan verraton riemu meille kaikille. Osui sentään hiihtolomaviikolle. Mutta tuossa tuo nyt tokenee ja ehdin ehkä julkaista tämänkin.

**

Jessica von Wendt kävi helmikuun alussa huoltamassa lähes koko tallin hampaat. Sotilaan edellisestä raspauksesta oli aikaa kymmenisen kuukautta, mutta hammastarkastukselle oli jo tarvetta. Tavanomaisia piikkejä, pienet tuoreet ruhjeet molemmilla poskilla, reilusti hammaskiveä kulmahampaissa ja jonkin verran merkkejä alkavasta karieksesta aivan takimmaisten takahampaiden purupinnoilla. Saimme suosituksen tarkistuttaa hampaat uudelleen puolen vuoden päästä.

Joudumme myös tekemään muutoksia suitsitukseen. Leveä turpahihna on Sotilaalle ilmeisesti toppaamattomana ja väljästi puettunakin huono. Etenkin oikean puolen takahampaiden ulkokulmat teroittuvat pureskellessa niin, että leveä turpahihna hieroo pehmeän posken rikki reunaa vasten.

Vaihdamme mahdollisimman kapeaan/ohueen turpahihnaan tai kokonaan turpahihnattomuuteen. Ihanat W-Profilemme taitavat siis etsiä uutta kotia. Olen jo katsellut uusia suitsia Hööksin kevätmallistosta, mutta niitä joutuu odottamaan kivijalkaliikkeisiin vielä muutaman viikon.

Raspauksen jälkeen Sotilaan ratsastettavuus muuttui huomattavasti. Enää ei ratsastella pelkästään parilla sormella... Se on kuitenkin lähes pelkästään positiivista. Nyt Sotilas tulee rohkeasti kuolaimelle - toisinaan turhankin rohkeasti - ja tuntuma on aiempaa parempi ja tasaisempi.

[caption id="attachment_1550" align="aligncenter" width="800"] Pakko myöntää, että tällä hetkellä Sotilas näyttää paremmalta liikkeessä. Ja klippaamisessakin olisi näköjään parantamisen varaa...[/caption]

Sunnuntain (18.2.) ratsastustunti antoi onneksi uskomattoman määrän uutta intoa ja motivaatiota!

Koko kulunut viikko oli sujunut totta puhuen tosi huonosti, ja mietin vielä lauantaina kehtaanko viedä alta juoksevaa ja päättömänä koheltavaa hevosta ollenkaan näytille. Talvisäät ovat suosineet pari viikkoa ja se on piristänyt hurjasti Sotilastakin. Sen kunto kasvaa kovaa vauhtia ja vanha kilpahevonen alkaa tulla esiin.

Toisaalta se on tuonut ihan uutta ryhtiä ja asennetta, mutta syönyt samalla ison siivun rentoutta, palvelualttiutta ja keskittymiskykyä.

Sunnuntaille osui hyvää fiilistä sitten koko viikon edestä. Ehkä aikaisemmat lähinnä epätoivoon päättyneet treenit olivat kuitenkin salaa tuottaneet tulosta, tai sitten päivä oli muuten vaan todella hyvä meille molemmille. Jo tarhasta tullessaan Sotilaalla oli huomattavasti mukavampi ja tyynempi ilme. En ole hetkeen nähnyt sitä yhtä yhteistyöhaluisena, tarkkaavaisena ja keskittyneen innokkaana.

CR-opettajamme Christel aloitti tarkistamalla molempien tunnille osallistuvien ratsastajien perusistunnan. Aikaisempi Centered Riding -opettaja-fysioterpeuttimme venytteli aina alkuun hevosen selässä istuvan ratsastajan jalat ja samaa nautintoa oli tarjolla myös tällä kertaa. Lonkkien venyttelyn jälkeen jalat pääsevät laskeutumaan alas huomattavasti pidempinä ja rennommin. Oman istuntani ydinongelmat sijaitsevat pääasiassa lantion tienoilla - kireät lonkat työntävät lantion irti hevosesta ja istunta jää tavallaan polvien varaan. Kuten ylläolevasta kuvasta voi esimerkillisesti nähdä...

Keskityimme ensisijaisesti parempaan perusratsastukseen - siirtymiä, temponvaihteluja, erilaisia asetuksia, loivia väistöjä... Sotilas jää helposti pohkeen taakse ja haluaisi juosta pää pitkällään kuolaimen alla (kuva alempana). Tuossa asennossa se juoksee mieluiten ajettaessakin. Oma irrallinen istuntani ei varsinaisesti helpota tilannetta ja lopputuloksena on yleensä epätasainen ja itseään ikävästi rullaava hevonen.

Tästä kuvanmukaisesta tilanteesta haluttiin siis eroon. Oton kanssa Sotilas ei jää yhtä pahasti pohkeen taakse, mutta karkaa välillä kokonaan tuntumalta. Etenkin pitkä, rento ja matala muoto jää usein lähinnä ylläolevaan tilaan. Pelkästään oman lantioni, ristiselän ja lapa-niska -alueen pienillä asentomuutoksilla saatiin paljon aikaan - oman ryhtini lisäksi myös hevosen ryhti parani ja tarkoituksenmukainen istunta helpotti pohkeen käyttöä huomattavasti.

Epävarma ja epävakaa asento johtuu tottakai osittain myös vielä kovin heikosta ylälinjasta ja keskentekoisesta peruskunnosta muutenkin. Suurin osa ongelmista on kuitenkin hevosen sijaan satulan päällä. Sotilas on parhaimmillaan ihan muovailuvahaa ja ratsastajan istuntavirheet korostuvat entistäkin rumemmin. Onneksi talvikelit suosii ja treenit jatkuu!