Pääsin viikonloppuna mukaan Siirin järjestämään bloggaajatapaamiseen Finnderbyyn Ypäjän Hevosopistolle. Olin kerrankin fiksu ja lähdin reissuun jo perjantaina. Ilman hyviä yöunia en olisi ehkä koskaan päässyt elävänä kotiin - starttasimme Susannan ja Ainon kanssa lauantaiaamuna Helsingistä seitsemältä ja olin illalla kotona hieman ennen puoltayötä. Kannatti lähteä! Ihan huikea reissu!

JILLA, OONA, KAKTU, SIIRI & MANDI. KUVASTA PUUTTUVAT SUSANNA, AINO, ANNIKA & ESSI.

Finnderby on Ypäjän vuoden suurin kilpailutapahtuma. Se on kolmipäiväinen ja sisältää kansallisen kolmen tähden Finnderby-esteluokan lisäksi mm. SM-tason kenttäratsastuskilpailut Mannerheim-radalla, GP-kouluratsastusta sekä paljon eri tasoisia koulu- ja esteluokkia. Lähes kymmentuntisissa kilpailupäivissä riittää nähtävää. 135cm korkeudella hypättävä Finndeby-pääluokka järjestettiin tänä vuonna jo 42. kerran. Tänä vuonna vain yhdeksän ratsukon väliseksi jääneessä kilpailussa Mikael Wahlman uusi muutaman vuoden takaisen voittonsa. Kaikkine erikoisesteineen rata on todella vaikuttava! Pelkkien rataesteiden lisäksi ratsukoiden täytyi hallita myös hyvin paljon maastokoetta muistuttavat tehtävät. Pituutta radalla on jopa kolminkertaisesti verrattuna tavalliseen esterataan - 1070 metrin pituinen suoritus sisältää jopa 24 hyppyä. Oma henkilökohtainen suosikkini (etenkin valokuvaajan näkökulmasta) on ehdottomasti pitkä vesi.

TAAS PALJON HÄMMÄSTELYÄ OSAKSEEN SAANUT PIKKUINEN CANON EOS M OLI YLLÄTTÄVÄN HYVIN TEHTÄVÄNSÄ TASALLA.

Itse Finnderbyn lisäksi yksi lauantain ehdottomasti kiinnostavimmista tapahtumista oli Mannerheim-radalla järjestetty kenttäkilpailun maastokoe. Sekä juniorit että seniorit kilpailivat Suomenmestaruudesta kolmen kilometrin pituisella radalla. Kilpailun jälkeen pääsimme tutustumaan esteisiin kilpailunjohtaja Seppo Laineen opastuksella. Yli metrin korkuiset kiinteät tehtävät vetivät väkisin kalpeaksi, ainakin jalkaisin tarkasteltuna. Senioreiden radalla keskinopeustavoite oli 550 metriä minuutissa, eli noin 33 kilometriä tunnissa. Kun otetaan huomioon, että etenkin moniosaiset tehtävät täytyy hypätä rauhallisesta vauhdista, täytyy esteiden välillä ratsastaa jopa 50 km/h. Ei ihme, ettei radalla näkynyt yhtäkään lihavaa tai muuten huonokuntoista hevosta! 3/9 selvitti radan maaliin saakka.

Itse tapahtuman lisäksi pääsimme osallistumaan Suomen Hevosurheilumuseon uuden näyttelyn avajaisiin. Tänä kesänä teemana on Hämeen ratsurykmentti ja sen vaikutus suomalaisen hevosurheilun kansainvälistymiseen. Kierros museossa oli melkoinen sukellus urheiluratsastuksen historiaan! Suomen armeijan ratsastajat harjoittelivat sekä kotimaassa että ulkomailla ja hevosjalostus tuotti monta hevosta aivan maailman parhaimpien joukkoon. Esillä on paljon älyttömän hienoa materiaalia vanhoista ratsastusvarusteista kilpailudokumentteihin. Etenkin vanhat kuvat mm. Suomessa olleilta laukkaradoilta olivat vaikuttavia. Cocktail-tilaisuutta unohtamatta!

FIILIKSIÄ COCKTAIL-TILAISUUDESTA JA MAASTOKOKEEN VESIESTEELTÄ.

Oppaamme Sari Raiskio tarjosi meille mahdollisuuden käydä tutustumassa tänä keväänä syntyneisiin suomenhevosvarsoihin. Pieni hevosenalku on aina yhtä hämmentävän ihana! Muut retkeläiset taisivat kunnostautua valokuvauksessa huomattavasti minua paremmin - unohduin lähinnä ihmettelemään varsoja ja ihan uskomattomia maisemia. Joka suunnassa pelkkää vihreää! Ypäjä olisi oikeasti hieno paikka opiskella, etenkin jos ratsupuoli ja hevostalous kiinnostaisivat ihan tosissaan. Hetken kävi jo ihan vakavissaan mielessä, että kai tässä on itselläkin alanvaihto vielä edessä. Toisaalta, katoaisivatkohan ne hevosten, kilpailun ja tunnelman aiheuttamat kylmät väreet ajan myötä? Jos se olisi ammatti. Katsotaan armeijan jälkeen. Valtava kiitos Ypäjälle näistä väristyksistä!