'Cause you know sometimes words have two meanings

Sometimes all of our thoughts are misgiven

On taas ihan kamalan vaikeaa kirjoittaa.. Vietin viikonlopun Toisen täydellisen miehen kanssa ja sain Sotilaasta muutaman uuden kuvankin. Kesällä otettuihin rakennekuviin verrattuna se on onneksi vähän vähemmän pullea, mutta muuten ihan yhtä hyvässä kunnossa kuin aiemminkin. Ainainen sade alkaa tökkiä vähitellen pahasti - ratsastamaan ei sateella huvita lähteä (ei hevosta eikä ratsastajaa) eikä Sotilaskaan jaksa pysyä hyvällä tuulella. Toissailtana se pääsi ensimmäistä kertaa kotona yöksi sisään nukkumaan! Ihanaa, että tästä eteenpäin sen voi viedä kuivaan karsinaan sateensuojaan eikä kamalina kaatosadepäivinä tarvitse viedä sitä ulos ollenkaan jos se ei itse halua.

Olisi hauskaa jos edes muutamana päivänä viikossa olisi sateetonta niin pääsisi ratsastamaan. Etenkin kun viime viikolla tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että ehkä meistä vielä tulee ihan oikeasti hyvä pari. Onhan kaikki ollut aina ihan epäilyttävänkin helppoa, mutta sellaiseen täydelliseen yhteisymmärrykseen on tuntunut olevan loputon matka. Ei se tietenkään synny vuodessa, ei ehkä parissa tai ollenkaan, mutta edistystä kaipaa aina silti. Ja tahtomattaankin tulee verrattua Pentuun, jonka kanssa kaikki nyt oli niin ainutlaatuista, ettei vertailla voi eikä kannata. Viime tiistaina tosin tuntui pienen hetken siltä, että olisin istunut taas Pennun selässä. Jostain syystä Sotilas oli huomattavasti normaalia terävämpi ja hetken kaikki se energia odotti kuolaimen ja pohkeen välissä vapaasti käytettävissä, ihan niinkuin aina Pennun kanssa.

Tämä äärettömän iloinen kuva on perjantailta lenkkeilyn jälkeen. Istutin Toisen täydellisen miehen Sotilaan selkään ja käytiin kolmistaan kivalla lenkillä lammen rantaan ja takaisin. Sen jälkeen ei poseerauskuvien ottaminen olisi huvittanut ilmeestä päätellen yhtään. Tänään ilme oli huomattavasti kirkkaampi kun kannoin satulan paikalle. Puolitoista tuntia lämpimässä syysilmassa teki hyvää molemmille kaikkien näiden sadepäivien jälkeen. Punainen postilaatikko aiheutti syöksypakenemisen ja metsäpolulla loikittiin kuin hirvi, mutta kaikkineen oli älyttömän kivaa päästä liikkeelle. (Ja minäkin sain ihan oikean syyn olla käyttämättä iltapäivää kokeisiin lukuun, hehee. Onneksi koeviikkoa on jäljellä enää historia, biologia ja perjantain vapaapäivä!)

Ja loppuun vielä tämä - hurjan söpö ja kiva lammasmamma Lempi :)